Quart-festivaali iskee isot pelimerkit pöytään

Norjan Kristiansandissa järjestettävä Quart-festivaali on tehnyt viime aikoina muutamia isohkoja peliliikkeitä. Ensiksi he palkkasivat kaksi maailmanluokan bändibuukkaajaa töihin. Bill Siddons on The Doorsin alkuperäinen manageri ja mm. Alice In Chainsin uudelleentulemisen takapiru. Toinen uusi Quart-työntekijä on Tom Zutaut. Hänen meriitteihin kuuluu mm. Guns N’ Rosesin esitteleminen David Geffenille vuonna 1986. Zutaut tunnetaan myös siitä, että Inger Lorre kusi hänen työpöydälleen vuonna 1991. Lorre oli vittuuntunut Geffen Recordsille, joka keskitti voimavaransa Use For Illusionin julkaisuun, eikä Lorren bändin The Nymphsin debyyttialbumiin.

Tänään julkistettiin, että Quart on tehnyt tarjouksen Guns N’ Rosesin esiintymisestä ensi kesänä. Mielenkiintoista! Vaikka eihän nykyinen GN’R ole enää se sama bändi, joka oli olemassa joskus 15-20 vuotta sitten.

Meteli.netille kunniaa

Usein Roklinnussakin mainittu Meteli.net voitti vuoden verkkomedia -kategorian Musiikki & Media -tapahtumassa. Onnittelemme Meteli.netiä.

Aivan aluksi haluan sanoa, että Roklintu otti torjuntavoiton olemalla sijoittumatta ja osallistumatta. Haluankin tässä yhteydessä kiittää kaikkia Roklinnun eteen töitä tehneitä, äänestäneitä ja etenkin kenttäväkeä. Teimme hartiavoimin hienon kampanjan.

90-luvun parhaat levyt: 1. nine inch nails: the downward spiral

Roklinnun 90-luvun parhaiden levyjen lista on saavuttanut viimeisen osansa.

90-luvun paras levy ei ole Nirvanan Nevermind. Se saattoi olla merkittävin ja on eniten myynyt 90-luvun rocklevy maailmassa (sen sijaan Suomessa jopa Jope Ruonansuu pieksee sen), mutta sen jälkeläinen In Utero on vielä parempi levy. Eikä myöskään Metallican musta levy ole 90-luvun paras levy, vaikka myi ihan julmetusti ja sinänsä hyvä levy onkin – joskin selkeästi heikompi kuin kolme edeltävää. Myöskään Oasiksen What’s The Story (Morning Glory) ei ole oikea valinta. Vaikka biisinkirjoitus on huikeaa, esityspuoli jää puolitiehen.

90-luvun paras levy on nine inch nailsin the downward spiral vuodelta 1994.

Tämä on jo toinen tällä listalla esiintyvä losangelesilaisessa kartanossa äänitetty levy! 90-luku ja Losin kartano vaikuttaa voittajan valinnalta.

Vuonna 1994 valvoin myöhään ja katsoin pitkälle aamuyöhön Woodstock ’94:n livelähetystä ja odotin Metallican settiä. Ennen Metallicaa soitti meikäläiselle pikkuisen tuntemattomampi nine inch nails. Olin kuullut bändin mainittavan usein Ministryn yhteydessä, mikä oli ehdotonta plussaa. Luullakseni myös Wishin video Brokenilta oli tarttunut verkkokalvoilleni sitä ennen.

nine inch nails aloitti. Vaikka kello oli ties mitä aamuyöstä ja väsymys painoi päälle, sydän alkoi hakata ja olin myyty. (Metallica oli tämän jälkeen vähän no-joo-mallinen esitys.) Tämän bändin levyjä pitää hankkia ja vähän äkkiä.

Seuraavana päivänä syöksyin levykauppaan. Myös sitä seuraavana. Aika monena muunakin päivänä menin, kunnes olin kasannut kaikki siihen päivään mennessä julkaistun nine inch nailsin.

1994 kuuntelin the downward spiralin luultavasti muutamia kymmeniä kertoja, eikä tahti hirveämmin myöhempinä päivinä hiipunut. Albumi kuulostaa edelleen tuoreelta, mikä on aivan poikkeuksellista 14 vuotta vanhalle levylle, jolla on teknologinen sydän.

Jokainen raita levyllä on puhdasta timanttia ja kokonaisuus soljuu juuri niin kuin konseptilevyjen pitää soljua. Tätä taustaa vasten en ymmärrä, miksi japanilaiselle versiolle on läiskitty coverbiisi Dead Souls bonusraidaksi. Vaikka se on hieno kappale, se ei ole osa tuota konseptilevyä.

Kontrasti tekee tästä levystä hienon. Tällä levyllä on hillitön määrä kuiskaamista ja hillitön määrä huutoa. Löytyy hiljaista synailua ja lähes tunnistamattomaksi säröytettyä kitaraa. Kun hiljainen on hiljaista, kova kuulostaa kovemmalta. (Terkkuja lähes kaikille viimeisen 15 vuoden aikana levyjä masteroineille tyypeille.)

Tämän listan kaikista viidestä levystä tämä on vaikuttanut eniten 90-luvun soundiin. the downward spiralin jälkeen särölaulu ja industriaalikitarat olivat viittä vaille mainstreamia. Kaikki tahtoivat olla Reznoreita. Kunpa Danzig olisi tajunnut pysyä siitä pelistä pois.

Kaksi vuotta myöhemmin Reznor tuotti Marilyn Mansonin konseptilevyn Antichrist Superstar pitkälti samalla kaavalla. Se oli niin lähellä nine inch nailsia kuin Manson pääsee, ja sitä levyä Manson ei koskaan ylitä.

90-luvun parhaat levyt: viimeinen osa

Roklinnun mukaan 90-luvun viisi parasta levyä ovat siis:

1. nine inch nails: the downward spiral
2. Radiohead: OK Computer
3. Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual
4. Red Hot Chili Peppers: Bloodsugarsexmagik
5. Faith No More: Angel Dust

90-luvun parhaat levyt: sijat 6.-20jotain

90-luvun parhaiden levyjen kärkiviisikkoon eivät aivan mahtuneet nämä levyt:

Karsiutuneita levyjä, lähes 90-luvun 5 parhaan joukossa

Ismo Alanko: Kun Suomi Putos Puusta
Alice In Chains: Dirt
Beastie Boys: Ill Communication
Beck: Odelay
CMX: Aurinko
Danzig II: Lucifuge
DJ Shadow: Endtroducing…
Eels: Electro-Shock Blues
Marilyn Manson: Antichrist Superstar
Ministry: Psalm 69
Mr. Bungle: Mr. Bungle
Pantera: Vulgar Display of Power
Pearl Jam: Ten
Porno for Pyros: Porno for Pyros
Primus: Sailing The Seas of Cheese
Rage Against The Machine: Rage Against The Machine
Smashing Pumpkins: Siamese Dream
Soundgarden: Superunknown
Stone Temple Pilots: Core
Therapy?: Troublegum
Tool: AEnima
Type O Negative: Bloody Kisses
YUP: Toppatakkeja ja Toledon terästä
Zen Café: Idiootti

90-luvun parhaat levyt: 2. Radiohead: OK Computer

Kakkoseksi Roklinnun parhaat 90-luvun levyt -listalla yltää Radioheadin OK Computer vuodelta 1997.

Olin alkuvuoden 1997 tehokkaasti eristettynä rokista ja kaikesta uudesta armeijan harmaissa. Pääsin syksyllä ulos ja tulin opiskelemaan. Olin opiskelukaverin luona tekemässä ryhmätyötä, kun hän pani taustamusiikiksi soimaan Radioheadin OK Computerin. Se bändi, joka oli menneisyydessä tehnyt Creepin ja Fake Plastic Treesin oli tehnyt jotain aivan käsittämättömän erilaista, mutta hienoa hänen mielestään. Hyvin nopeasti olin samaa mieltä.

Vaikka levy oli surullinen, haastava ja valtavirrasta sivuun, suuri yleisö otti sen omaksensa. Tämä oli ensimmäinen askel keskikokoisesta kitararockbändi Radioheadista maailman suosituimmaksi elektrorokbändi Radioheadiksi.

Avaussinkku oli kolmesta biisiaihiosta kasattu alun perin vartin mittainen Paranoid Android, jonka video pyöri MTV:llä kummallisuuteensa nähden yllättävän paljon. Alettiin jo elää aikoja, jolloin MTV muuttui reality-kanavaksi, jossa vaihtoehtovideot eivät paljon juhlineet.

Vaikka levyn raidoista yksikään yksinään ei ole yhtä huikea kuin vaikkapa aiemmin mainitun Jane’s Addictionin Three Days, kokonaisuus on upea. Reilu 50 minuuttia parhautta, jonka katkaisee vain pieni Fitter, Happier -huokaisutauko välissä.

Radiohead ei arvellut ylittävänsä OK Computeria toisella samanlaisella, joten he lähtivät aivan eri suuntaan ja tekivät täysin erilaisen Kid A:n. Näin OK Computerista jäi parempi maku, kun perään ei tehty samanlaista huonompaa.

90-luvun parhaat levyt, osa 4

Circle tekee paluun esiintymislavalle 28.2.2009

Tänä vuonna keikkailutaukoa viettävä Circle palaa estradille helmikuun lopussa. Bändi on mukana Nosturissa järjestettävässä Psychotropic Caravan -illassa. Tapahtuman muita esiintyjiä ovat suomalais-ruotsalais-brittiläinen doom metallin superyhtye Lord Vicar, ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva saksalainen Vibravoid ja kotimainen Dark Buddha Rising.

Edit (Shrike): Psychotropic Caravan @ MySpace, tapahtuman järjestävät yhteistyössä Club Planet Caravan & Psychotropic Zone, mukana menossa Elmu.