Roklintu on uhka musiikkijournalismille

Ylen uutisissa oli eilen uutinen, jossa höykytettiin kaikkea netissä tapahtuvaa rock-kirjoittelua poikkeuksellisen asenteellisesti.

Hiljennytään hetkeksi sanan äärellä ja katsotaan uutinen Ylen Areenalta.

Olin häkeltynyt, kun kuulin uutisen. Mistä oikein on kysymys?

Puretaanpa uutinen palasiksi.

”Rock-journalismi ja -kritiikki elävät suurta murrosvaihetta. Viime vuosien aikana kritiikki on siirtynyt printtimediasta yhä painokkaammin Internetiin, jolloin kirjoittajien määrä on moninkertaistunut. Muutos ei ole sujunut kivuttomasti.”

Uutisessa ei kuitenkaan millään tavalla kerrota, millaisia muita kipukohtia on syntynyt kuin se, että joillain perinteisen median toimittajilla on kaunaa uutta mediaa vastaan.

Minä en ole kovinkaan suuria kipuja tässä huomannut. Vuodesta 2002 on Roklintukin pyörinyt, eikä satu mihinkään kohtaan.

”Vielä vuosikymmen sitten rock-musiikin seuraaminen oli helppoa. Soundin, Rumban ja Suosikin lisäksi muutama päivä- ja pienlehti edusti rock-journalismia. Tällä hetkellä tilanne on aivan toinen. Rockista voi kirjoittaa netissä kuka tahansa mitä tahansa. Asiantuntijat eivät kuitenkaan – tai onneksi – ole katoamassa minnekään.”

Nyt alkaa tulla tiukkaa tavaraa. Tässä päräytyksessä vedetään seuraavat taustaolettamat:

  • On positiivinen asia, että on vain muutama rock-media. Medioiden määrän lisääntyminen on perkeleestä.
  • Medioiden pieni lukumäärä tekee rockin seuraamisesta helppoa.
  • Ilmaisunvapaus on uhka, joka saattaisi ajaa asiantuntijat pois.
  • Asiantuntijat on joukko, johon eivät kuulu Internetissä rockista kirjoittavat.

Ajatella, netissä tosiaan voi kirjoittaa kuka tahansa mistä tahansa mitä tahansa (laillista). Pitäisikö asian olla näin?

”Netissä harrastetaan ahkerasti nimenomaan populaarikulttuurikirjoittamista, mutta ongelmaksi nousee etenkin se, millaisin meriitein.”

Se on ongelmallista toki – olettaen, että:

  • Rockista lukevat ovat niin medialukutaidottomia, että he eivät pysty erottamaan asiantuntevaa kirjoittajaa ja asiantuntematonta kirjoittajaa.
  • Rockista kirjoittaminen ja lukeminen on niin vakavaa puuhaa, että on suorastaan ongelmallista, jos sitä tehdään ilman vahvaa asiantuntemusta.

Alan aistia toimittajasta jonkinlaista pelkoa.

Toimittaja haastattelee Ilkka Mattilaa – joka kieltämättä on poikkeuksellisen asiantunteva toimittaja ja jonka keikka-arvioita on useimmiten ilo lukea. Avauskysymyksellä kuitenkin vedetään matto jalkojen alta.

”Kismittääkö itseäsi se, että kuka tahansa voi nimetä itsensä rocktoimittajaksi?”

Mattila fiksuna kaverina vastaa suhteellisen diplomaattisesti tarkoitushakuiseen kysymykseen, mutta mietitäänpä kysymystä hieman. Asiayhteys antaa ymmärtää, että on jotenkin netin ansiota, että kuka tahansa voi nimetä itsensä rocktoimittajaksi. Onhan zinejä ollut jo kirjoituskone + kopiokone -aikakaudesta alkaen – ja silloinkin kuka tahansa pystyi nimeämään itsensä rocktoimittajaksi. Miksi se on ongelma? Tulisiko toimittajuus olla ansaittu arvonimi? Eikö medialukutaitoinen nykykansalainen ymmärrä eroa kunnollisen toimittajan ja itse itsensä ylentäneen toimittajan välillä?

Jos tällä heitolla viitataan bloggaajiin, niin uskoisin, että bloggaajat tuppaavat viittaamaan itseensä ennemmin bloggaajina kuin toimittajina. Toimittajiksi nimitetään itseä korkeintaan leikillään.

”Vaikka netissä eletäänkin villejä aikoja, sielläkin rockjournalismi ja -kritiikki ovat muovautuneet Pitchfork [”toim”. huom. äännetään Pitsföök] -nettilehden kaltaiseen malliin.”

Millaisia villejä aikoja netissä eletään? Tarkoitetaanko tässä niitä pre-totalitäärisiä aikoja, jolloin ”kuka tahansa sai kirjoittaa mitä tahansa Internetiin”?

Ymmärsinkö nyt oikein – netin journalismi on muotoutunut Pitchforkin malliin? Eikö Pitchfork ole harvinaisen poikkeuksellinen nettimedia särmikkäältä kritiikiltään?

”Lähinnä vaihtoehtomusiikkiin keskittyvä amerikkalainen Pitchfork muistuttaa paperijulkaisua, joka on vain viety uuteen ympäristöön.”

En näe mitään muuta yhteyttä paperijulkaisuun kuin sen, että Pitchforkissa on artikkeleita. Ehkä minua viisaammat täydentävät hölmöyttäni tämän (paperijulkaisua muistuttavan) postauksen kommenttilaatikossa.

Huhhuh, olipa häkellyttävä juttu. En ollut ennen osannut ajatella, että Roklintu on uhka rockjournalismille. En myöskään uskonut, että noin asenteellista juttua tehdään YLEn uutisiin, koska sinne ei voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa.

Miksi tässä on otettu rockjournalismi nimenomaisesti suurennuslasin alle? Miksi ei esimerkiksi terveysjournalismia, talousjournalismia tai jotain sellaista aluetta, jossa toistaitoisen toimittajan toiminnalla voisi oikeasti olla jotain merkitystä. Mikä uutisessa olisi muuttunut, jos olisi valittu toinen erikoistumisala?

Hei, perinteinen journalisti siellä YLEssä – miksi pelkäät meitä nettihörhöjä? Emme me tarkoita pahaa ja me pidämme Ilkka Mattilasta ja hänen kirjoituksistaan.

Päivitys: Aiheesta kirjoittivat myös ihan mitä tahansa ihan ketkä tahansa, kuten: Skrubu, Haakana & posse Jaikussa, YLEn tekstimuotoiset uutiset ja Tuhat sanaa.