The Dandy Warhols -klubi

The Dandy Warhols onnistui julkaisemaan muutamia viikkoja sitten levyn ilman että noteerasin.

NIN-Radiohead-hengessä Dandyt kokeilevat uutta lähestymistapaa. Sen sijaan, että myisivät yksinkertaisesti vain downloadeja ja muovikiekkoja, he myyvät jäsenyyksiä. Vuoden jäsenyys Dandy Warhols -klubissa maksaa 35 taalaa. Jäsenyys pitää sisällään uuden levyn muovilla, jahka se tulee painosta, downloadattava (ja DRM-vapaa) versio levystä NYT, pari julistetta ja videoita ja liveraitoja läpi vuoden.

22 euroa (=35 USD) on minusta kohtuullinen hinta tuosta diilistä, joten luottokortti vingahti. Jonkinsorttisia toimituskuluja kamasta on, kun sitä kuljettelee mannerten välillä, mutta tuskinpa se tuhottomasti on.

Jos ei halua antaa ilmaiseksi, tämä kuulostaa toimivalta tavalta. Tulevaisuus näyttää, miten tämä malli toimii. Ainakaan pressi ei ole hellinyt, kun on meikäläisen tutkan alla ollut kokonaan.

The Slip muoville

Nine Inch Nailsin The Slip julkaistaan CD+DVD-muodossa Euroopassa heinäkuun 21. päivä.

CD on sama kuin verkosta ladattava versio ja DVD pitää sisällään treenistudioliven The Slipistä.

Muovijulkaisusta huolimatta levy pysyy ilmaiseksi ladattavana theslip.nin.com:issa.

Toivottavasti tekin tuette tällaista mallia julkaista musiikkia ja kipitätte myös kauppaan.

Josh Hommelta paloi käämit

Queens of the Stone Age esiintyi perjantai-illalla Oslossa Norwegian Wood -festareilla. Joku syyntakeeton nulikka heitti laulaja-kitaristia jollain ”shitillä” kengällä. Seuraamuksena oli heittäjän julkinen nolaaminen ja armotonta vittuilua.

Muistutus kaikille syyntakeettomille nulikoille: älä vittuile Josh Hommelle. Hän vastaa takaisin ja on näemmä paha suustaan.

Rok-video: Smokesuit – L.O.U.D.A (livenä Provinssirockissa)

Olen samaa mieltä Hesarin rocktoimittajan kanssa, että Smokesuitin keikka Provinssirockissa oli parasta meininkiä.

Tämä video tuli näpsäistyä ihan vahingossa juuri tässä kohtaa, kun bändi soitti yhden lempparibiiseistäni debyyttialbumi Through the Voidilta.

Käykää tsekkaamassa tämä bändi, mikäli olette matkaamassa Ilosaarirockiin. Sunnuntaina 13.7. kello 14 Rekkalavalla.

Smokesuitin kaikkien biisien sanoitukset löytyvät heidän kotisivuiltaan. ”Are you missing out
on that final wave…”

Foo Fighters oli parhautta

Saavuin tunti sitten kotiin festivaaleilta. Olo on uupunut, mutta onnellinen. Voittajan olo.

Provinssin kolme-neljä viimeistä tuntia olivat täynnä magiaa. Disco Ensemble soitti kuuden jälkeen X-stagella aivan hurjan hyvän keikan. Kyseessä taitaa olla Suomen paras bändi tällä hetkellä.

Sitten tuli festivaalin viimeinen esiintyjä. Dave Grohlin johtama poppoo Foo Fighters. Pelkästään tämä keikka oli jo 95 euron arvoinen.

Pretenderillä aloitettiin ja kahta tuntia myöhemmin päätettiin Best of You:lla. Rahalle tuli kunnolla vastinetta, kun kaikki parhaat Foo-biisit kuultiin. Välillä mentiin stand-up -komiikan puolelle kun Dave innostui naurattamaan yleisöä tarinoillaan.

Mieleenpainuneita huippuhetkiä:
– Breakout ja Monkey Wrench
– Everlong: niin kaunis versio, jossa alkuosan Dave veti omiin nimiinsä ja vasta loppurutistukseen muu bändi liittyi mukaan
– Stacked Actors tosi pitkänä versiona, jossa oli monen minuutin rumpusoolo ja välillä vaihdettiin Focuksen Hocus Pocus -biisin riffiin
– Bändin esittelyn yhteydessä esitetty triangelisoolo (!) ja Hanoi Rocks -tribuutti
– All My Life: bändin paras biisi
– Best of You oli hieno lopetus

Provinssirock, lauantai

Kuten muutaman muunkin Roklintulaisen kohdalla, lauantai lähti käyntiin Eläkeläisillä. Aurinko paistoi ja humppa soi mainiosti, mutta puolen tunnin humppaamisen jälkeen siirryin päälavalta X-stagelle tsekkaamaan Scandinavian Music Groupia. Bändi veti perusvarman festarisetin jonka kiinnostavinta antia oli uuden Kun minä vihellän matkallani -kappaleen esittäminen.

Illemmalla oli vuorossa näitten festareitten ensimmäinen täysosuma, electro housea soittava Justice. Tänä vuonna yleisön tanssittaminen jäi ulkomaisten artistien osalta kyseisen ranskalaiskaksikon varaan, mutta onneksi herrat hoitivat homman kotiin erittäin tyylikkäästi. Lava-arsenaali koostui Marshall-”vahvistimista” sekä niiden väliin sijoitetusta dj-korokkeesta.

Justice

En ollut kuullut Justicen ainokaista levyä muuta kuin erinomaisten singlejen osalta, mutta jokainen kuultu kappale tanssitti yleisöä vähintäänkin tyydyttävästi. Ja niiden singlejen (mm. We Are Your Friends) kohdalla yleisössä ei tainnut olla yhtään liikkumatonta jalkaparia.

Illan toista täysosumaa osasin odottaa kun palasin X-stagelle puolitoista tuntia myöhemmin The Soundsin keikalle. Jo avauskappaleena soitetun Living In America aikana oli selvää että keikka tulisi olemaan hyvä. Bändi esiintyi totutun energisesti ja festariyleisö oli sopivassa tilassa vastaanottamaan ruotsalaisten perusrokkia. Suurimman suosion saavuttivat ehkäpä kappaleet Song With A Mission sekä Painted By Numbers. Välispiikeissään laulaja Maja Ivarsson ilmoitti että bändi on tekemässä jatkoa vuonna 2006 julkaistulle Dying To Say This To You:lle.

Provinssin lauantai

Lauantai jatkui Eläkeläisten jälkeen vahvasti.

YUP keräsi hittinsä kautta aikojen nippuun ja tahkosi tunnin luennon meille iltapäivän iloksi. Trubaduuri Martikainen on hieman keventänyt ilmaisuaan ja ottaa yhä useammin akustisen kitaran käteen. Vaikka erinomaisilla soololevyillä tämä toimii kuin hirvi, meluisan bändin edessä se vie minusta väärään suuntaan.

YUP vaatii vimmaa. Kontrastiksi pitää toki välillä löysätä, mutta välimuodot ovat väliinputoajavaihtoehtoja. Onneksi uran biisimateriaali on edelleen niin tiukkaa, että kevyempikin ote riittää nautittavaan keikkaan.

Ismo Alanko Teholla taasen ei vaadi vimmaa. Teho on virtuoosi ja Ismo on harjoitellut hommaansa kolmisenkymmentä vuotta. Ismo on ollut yleensä takuutavaraa, eikä taaskaan ollut pettymyksestä vaaraa. Yleisön hurmosta olisi voinut leikata veitsellä.

Kun oli katsonut kaksi artistia, joilla on parinkymmenen vuoden repertuaari loistavia kappaleita, Serj Tankian oli sen jälkeen ristiriitainen kokemus. Serjillä on mahtava ääni ja stadiontasoinen lavakarisma, mutta biisimateriaali on hiukkasen ohutta. Empty Walls ja Unthinking Majority ovat mainioita kappaleita, mutta niistä ei saa tunnin settiä. Kun encoressa kuultiin Dead Kennedysin erinomainen Holiday In Cambodia, oli selvää, että bändi ja Serj olivat kovia, omat biisit vain keskinkertaisia. Toivottavasti seuraavalle soololevylle saadaan tiukempaa tavaraa – tai toivottavasti System of a Down palaa pian.

Vielä on sunnuntai jäljellä. Odotan innolla Mokomaa ja Foo Fightersiä.