Rok-video: Kalsaripaita

YouTuben uumenista löytyy välillä todellisia aarteita. Tällä kertaa selaimeen osui siivu turkulaista underground-rockhistoriaa, nimittäin livetaltiointi Kalsaripaidan keikalta. Videon biisi on nimeltään Sweet Nectar of Chaos. Tapahtumapaikka jää YouTubesta löytyvien tietojen perusteella hieman hämärän peittoon, mutta omien muistikuvieni mukaan keikka vedettiin Down by the Lonttinen -varjofestareilla Turun Lonttisissa 11. kesäkuuta 2004.

Itse tutustuin Kalsaripaitaan nimenomaan kyseisillä kekkereillä, ja myöhemmin onnistuin haalimaan myös heidän (ainoan?) levyjulkaisunsa Aivot kaakkoon. Täytyy sanoa, että aika hyvän soundin ovat onnistuneet saamaan tuohon videoon kun vertaa siihen, miltä se kuulosti paikan päällä (lavasetissä niinkuin koko festareissa oli aika ns. DIY-henkinen fiilis). Videoon lisätyt efektit(?) ovat omiaan tuomaan autenttista tunnelmaa taltiointiin.

Olen jäänyt epätietoiseksi Kalsaripaidan myöhemmistä käänteistä. Netistä selviää sen verran, että bändin nokkamies, ex-Xysma ja ex-Disgrace Toni Stranius poistui keskuudestamme heinäkuussa 2006. Bändi on kuitenkin ilmeisesti heittänyt ainakin yhden keikan Liedossa viime kesänä (tuon videon kuvakulma on, hmm, erilainen). Mahtavatkohan olla enää muuten aktiivisia?

Tagit:

  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google
  • StumbleUpon
  • E-mail this story to a friend!

Viewing 2 Comments

Trackbacks

blog comments powered by Disqus