José González Tavastialla 19.12.
Ruotsalainen laulaja-kitaristi José González aloitti keikkansa hieman haparoiden mutta tunnelman löydyttyä se kesti loppuun asti.
Keikka alkoi Gonzálezin soolo-osuudella. Laulu oli jotakuinkin hallussa, mutta soitto oli paikoin epätarkkaa. Lisäksi González käyttää kappaleissaan paljon normaalista poikkeavia virityksiä, joten hän joutui usein virittämään kitaraansa kappaleiden välissä. Näinollen keikka ei oikein kulkenut eteenpäin. Ensimmäisen levyn kappaleista kuultiin mm. The Knife-laina Heartbeats.
Soolo-osuus kesti vajaat kymmenen kappaletta. Tämän jälkeen lavalle tuli kaksi perkussionisti-laulajaa, jotka esiintyivät Gonzálezin tapaan sopivan vähäeleisesti. Lisäys oli tarpeen sillä rytmiikka parani ja äänikuva täydentyi. Oikea tunnelma oli löytynyt. Yksi keikan kohokohdista oli uuden levyn päättävä hieno Cycling Trivialities.
Akustiseen musiikkiin sopien valojen käyttö ja lavasteet (taustakangas) olivat hillittyjä. Keikan miksauksessa olisi ollut parantamisen varaa. Akustisen kitaran kanssa rock-klubilla esiintyessä ongelmana on saada yleisön äänet peittoon. Nyt äänenvoimakkuudessa mentiin aavistuksen yli ja bassokielten äänet säröytyivät, mutta onneksi vain ajoittain.
Encore osuudessa kuultiin Gonzálezin omat sävellykset Abram ja Crosses sekä lainakappaleet Hand On Your Heart ja viimeisenä Teardrop.
Lämmittelijänä toimi Gonzálezin tavoin ruotsalainen Promise and the Monster, eli yhden naisen akustinen kitara ja laulu -yhdistelmä. Muutaman kappaleen perusteella materiaali kuulosti lupaavalta. Eräs mielleyhtymistä oli Stina Nordenstam.