Kirjaston verkkomusiikkipalvelu
Sattumalta huomasin uutisen että pääkaupunkiseudun, Kirkkonummen sekä Tampereen ja sen lähiseutujen kirjastot kokeilevat uutta musiikinkuuntelupalvelua. Tutustuin aiheeseen hieman lisää ja huomasin että kyseessä ei edes ole mikään uusi palvelu, sitä ei vain ole juurikaan mainostettu. Nimittäin palvelu on avattu jo 1.6-07!!
Pikaisen kokeilun pohjalta en saanut palvelua toimimaan Ubuntu-koneellani, joskin Firefox kaatui vasta siinä vaiheessa kun musiikkia olisi pitänyt soittaa. Pitänee kokeilla jossain vaiheessa uudemman kerran.
Palvelu toteutettu käyttäen on kirjastoille räätälöityä Naxos Music Library palvelua, joka siis on Naxos levy-yhtiön (vai mediakonserni, mikä lie onkaan?) omistama palvelu. Samasta syystä mukana on aika suppea määrä erilaista musiikkia, vaikkakin voisin veikata (sen enempää aiheeseen tutustumatta) että klassisen puolen valikoima on hyvinkin laaja.
Se täytyy sanoa että tiedotuspolitiikka tuolla ainakin kusee, reippaasti.
- Kirjastoissa kokeillaan musiikkipalvelua netissä @ YLE uutiset
- Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastojen Helmet verkkopalvelu
- Tampereen kaupunginkirjasto – Pirkanmaan maakuntakirjastojen verkkosivut
- Naxos Music Library koekäytössä @ Helsingin kaupunginkirjaston uutisissa (päivämäärällä 13.6-07, onkohan asiasta tiedotettu missään muualla?)
- Naxos Music Library -musiikinkuuntelupalvelu @ Tampereen kaupunginkirjaston uutinen (ilmeisesti uutisoitu 10.9-07?!?!?)
- Kirjastoilla uusi musiikinkuuntelupalvelu @ Meteli.net