Chris Cornell, Helsingin Jäähalli 29.8.2007
Chris Cornell esiintyi keskiviikkona Helsingin Jäähallissa uuden Carry On -levynsä siivittämänä. Valtaosa setistä koostui kuitenkin Audioslaven ja Soundgardenin materiaalista. Katsomossa oli jonkin verran vapaita paikkoja, mutta tunnelma nousi keikan aikana riittäviin lukemiin.
Keikka alkoi kun muu yhtye, kaksi kitaristia, basisti ja rumpali, jamitteli hetken ennenkuin hieman varautuneen oloinen Cornell saapui lavalle. Alkuun kuultiin kaksi Soundgardenin kappaletta sekä Audioslaven vahva junttausraita Show Me How To Live.
Illan showta ei yritetty tehdä lavasteilla. Tunnelmaa luotiin ainoastaan valojen avulla jotka nekin olivat varsin yksinkertaisen oloiset. On toki rehellistä antaa musiikin puhua puolestaan, mutta esimerkiksi seuraavana kuultu teatraalinen Bond-tunnuskappale You Know My Name olisi hyvinkin kaivannut lisäpanostusta lavastukseen.
Setin keskivaiheilla Cornell jäi yksin lavalle soittamaan kappaleita akustisella kitaralla. Kiinnostus heräsi heti. Nyt lavalla oli pakostakin pääosassa henkilö, jota oltiin tultu katsomaan. Ensimmäisenä vuorossa oli Michael Jackson -laina Billie Jean, joka jää mielenkiintoisesta sovituksesta huolimatta levyllä hieman valjuksi. Nyt kappale sai hieman syvemmän kuuloisen tulkinnan. Seuraavaksi kuultiin muutama Soundgarden-kappale.
Akustinen setti päättyi Doesn’t Remind Me -kappaleeseen, jonka aikana bändi tuli jälleen lavalle. Nyt kun homma oli Cornellin puolelta kunnolla avattu, bändikin soitti heti vapautuneemmin. Tuloksena oli keikan kohokohta, Doesn’t Remind Me ja Cochise -kaksikko. Biisit groovasivat hyvin eikä alkukeikan suorittamisesta ollut tietoakaan. Keikka tuntui vihdoin lähtevän täysillä liikkeelle.
Varsinaisen setti alkoi kuitenkin kääntyä loppupuolelle ensin soolomateriaalin, sitten Soundgardenin tahtiin. Viimeisiin kappaleisiin Cornell houkutteli istumapaikoilla olevan yleisön seisomaan.
Encoreina kuultiin mm. Silence The Voices sekä aivan viimeisenä Whole Lotta Love jossa ei enää säästelty mitään. Myös äänenvoimakkuus karkasi tässä vaiheessa tarpeettoman kovaksi.
Biisilista (virheitä saattaa esiintyä):
Let Me Drown (Soundgarden)
Outshined (Soundgarden)
Show Me How To Live (Audioslave)
You Know My Name
No Such Thing
?
Say Hello To Heaven (Temple of the Dog)
What You Are (Audioslave)
Rusty Cage (Soundgarden)
Billie Jean (Michael Jackson)
Fell On Black Days (Soundgarden)
Blow Up The Outside World (Soundgarden)
?
Doesn’t Remind Me (Audioslave)
Cochise (Audioslave)
Arms Around Your Love
Black Hole Sun (Soundgarden)
Spoonman (Soundgarden)
rumpusoolo
Encore:
Silence The Voices
Like A Stone (Audioslave)
?
Whole Lotta Love (Led Zeppelin)
View Comments viestiin “Chris Cornell, Helsingin Jäähalli 29.8.2007”
miten voi keikkaa arvostella henkilö joka ei tunne yhtä soundgardenin kovamaineisinta synkistelyä Slaves & Bulldozers… joka on tuo aukko tuossa ennen zeppeöin coveria.
By että tällänen kaver paljastui lopussa... on Syy 10, 2007
miten voi keikkaa arvostella henkilö joka ei tunne yhtä soundgardenin kovamaineisinta synkistelyä Slaves & Bulldozers… joka on tuo aukko tuossa ennen zeppeöin coveria.
By että tällänen kaver paljastui on Syy 10, 2007