Roklintu

Roskilde-festivaali, sunnuntai 8.7.2007

29.8.2007 – 20:07 by admin

Roskilden viimeisen päivän käynnisti omalta osaltani The Ark Arena-teltassa. Euroviisukappale The Worrying Kindia lukuunottamatta en ollut bändiin aiemmin juurikaan tutustunut.

Olikin ilo havaita että ruotsalaisbändi esiintyi kiitettävällä innolla Ola Salon johdolla. Konsertin hienoimpiin hetkiin lukeutui One of Us is Gonna Die Young, jonka kertosäettä yleisö hoilasi täysillä mukana. Kappaleen keskelle sijoitettiin vielä nokkela laina toiselta ruotsalaisyhtyeeltä kun Ola Salo lauloi pätkän Bo Kaspers Orkesterin Vi Kommer Aldrig Att Dö -kappaletta. The Worrying Kind räjäytti tietysti pankin ja sen perään saatiin vielä muutama encore.

Seuraavaksi samalla lavalla esiintyi Wilco, joka oli The Arkin tapaan itselleni ennestään tutustumaton. Parinkymmenen minuutin kuuntelujakso ei kuitenkaan herättänyt riittävää kiinnostusta, joten päälavan brittinelikko alkoi vetää puoleensa.

Arctic Monkeys olisi saattanut sopia päälavan sijasta astetta pienempään Arena-telttaan. Bändille täytyy antaa pisteitä kuitenkin siitä, että he vetivät keikkansa musiikin ehdoilla. Indierokkiin (jos Arctic Monkeys enää sellaista on) eivät sovi mahtipontiset lavashowt eikä sellaista onneksi yritetty. Biisit vedettiin turhia hehkuttamatta ja väliin kuultiin raukeaa höpöttelyä brittiaksentilla. Terävin kärki biiseistä kuitenkin hukkui päälavan laajalle kentälle.

Arctic Monkeysin jälkeen jäi jälleen yksi kiinnostava nimi väliin kun Spiritualizedin sijaan päätin jonottaa Musen keikalle pit-alueelle. Musen tuorein levy Black Holes and Revelations on soinut soittimissani tiuhaan ja odotin että kyseiseltä levyltä olisi soitettu paljon kappaleita. Keikka alkoikin lupaavasti levyn päättävällä Knights of Cydonialla.

Mitään yksi-yhteen settiä Black Holes and Revelationsista ei festarioloissa saatu. Levyltä kuultiin viisi-kuusi kappaletta, mukaanlukien tietysti levyn isoin hitti Starlight. Keikan keskivaiheilla kuultiin setin ainoa viittaus ensilevyyn Sunburnin muodossa. Encoreissa kuultiin mm. energinen Plug in Baby.

Bändi esiintyi nelihenkisenä. Tutun kolmikon Bellamy-Howard-Wolstenholme lisäksi lavalla oli kosketinsoittaja/samplerinkäyttäjä. Bellamy soitti kappaleet joko lavan edessä kitaran kanssa tai hieman taaempaa flyygelillä. Keskustelin pit-jonossa miehen kanssa jonka mielestä Musen olisi pitänyt esiintyä päälavan viimeisenä Basement Jaxxin sijaan. Päivänvalo kieltämättä vei hiukan terää Musen esiintymisestä kun valot eivät päässeet täysin oikeuksiinsa. Basement Jaxx sai kuitenkin päälavalla aikaan sellaisen karnevaalin johon festivaalit oli mitä mainiointa päättää.

Ennen päätöstä ehdin toviksi kuuntelemaan ranskalaisen Laurent Garnierin dj-settiä . Miehen piti alunperin esiintyä livenä bändin kanssa, mutta bändi oli tietojen mukaan juuttunut Nizzan lentokentälle, joten yleisön sai yhden miehen shown.

Garnier osoitti olevansa erinomainen dj. Hän sekoitti mielenkiintoisesti tyylejä ja soitti enimmäkseen tuntemattomia mutta myös tuttuja kappaleita. Mm. Blurin Song 2:sta kuultiin hieman yksinkertaistettu versio. Odeon-teltassa ei ollut väkeä tungokseen asti, mutta jäipähän paikallaolijoille enemmän tilaa tanssia. Setin loppuun Garnier soitti energistä drum n bassia, mikä oli hyvä valinta sillä nopea rytmi sai ihmiset kunnolla liikkeelle.

Basement Jaxx oli jo ehtinyt soittaa jonkin aikaa kun ehdin takaisin päälavalle, joten show oli täydessä käynnissä. Burton-Ratcliffe -kaksikon lisäksi lavalla oli lukuisa määrä muusikoita, joista huomio kiinnittyi etupäässä naisvokalisteihin. Kaksi tummaihoista, gospellaulajalta kuulostavaa tukevahkoa naista olivat erinomainen lisäys lavakokoonpanoon. He pitivät kontaktia yleisöön ja toivat positiivisella esiintymisellään tarvittavaa lisäenergiaa lavalle. Setin loppuun kuultu Where’s Your Head At räjäytti potin. Päälavan takaosan korokkeelta oli hienoa katsoa komeaa ilotulitusta ja tunnelmoida festivaalin päätöstä.

Päälavan hiljennyttyä musiikki jatkui Arena-teltassa. Ainoa kiinnostava artisti, Daft Punkin jalanjäljillä kulkeva Justice, olisi aloittanut vasta parin tunnin kuluttua, joten panostimme pitkiin yöuniin. Bändin keikka kuitenkin kuului teltallemme asti tunnistettavana mölinänä. Livemusiikki ei päättynyt Justiceen, sillä keikan loputtua joku soitti omalla teltta-alueellamme rumpuja pitkälle yöhön.

Kokonaisuutena festivaali oli vaikuttava. 75000 ihmistä yhdellä rajatulla alueella on melkoinen massa. Onneksi tulopäivän hämmästyksen ja kaaoksen jälkeen kaikki toimi omalta osaltani varsin hyvin. Teltta säilyi onnistuneen paikkavalinnan ansiosta kuivana. Lämpimään suihkuun tai miesten vessoihin ei ollut suuria jonoja, ruoka- ja juomakojuihin jonkin verran paikasta ja ajasta riippuen.

Bändejä oli pirusti, kaikkea ei millään ehtinyt näkemään ja ikäviä päällekkäisyyksiäkin tuli. Entuudestaan outoja bändejä riitti ja ne olivatkin festarin suola. Totuttuun tapaan omakin festariaikataulu muuttui tilanteen mukaan ja kiinnostavia bändejä jäi tsekkaamatta. Ensi vuonna uudestaan?

Festivaalin aikana julkaistut festarilehdet ovat luettavissa pdf-muodossa roskilde-festival.dk-osoitteessa.

Tagit: Keikka-arviot