Suzanne Vega Kulttuuritalolla 11.8.2007
Suzanne Vega esiintyi yhtyeineen lauantaina Kulttuuritalolla vakuuttavasti. Vega avasi keikan laulamalla soolona Tom’s Dinerin, jonka hyräilykohtiin yleisö yhtyi ilman erillistä vihjausta. Avausnumeron aikana muut soittajat kävelivät yksi kerrallaan lavalle Marlene on the Wallin ollessa ensimmäinen bändikappale.
Tämän jälkeen päästiin kiinni uuden levyn materiaaliin kun Ludlow Street ja New York Is A Woman kuultiin. Ensiksimainittu kertoo koskettavasti Vegan veljestä joka menehtyi viisi vuotta sitten. Ennen New York Is A Womania Vega tiedusteli millainen kaupunki Helsinki on ja saikin yleisöltä monenkirjavia vastauksia.
Caramel-kappaleen aikana lavalla vallitsi elokuvamainen tunnelma. Vega yksin valokiilassa, bändin jäsenet jätettynä selkeästi taustalle. Valaistuksessa käytettiin hillittyjä tehokeinoja läpi keikan. Tämä toimikin varsin hyvin. Taustakankaita tai muita koristeita ei ollut mikä jätti Kulttuuritalon salin hieman kolkoksi. Onneksi tähän ei juuri keikan aikana tullut kiinnittettyä huomiota.
Vega on vahva tarinankertoja. Hänen käyttämänsä äänenpainot ja sävelkorkeus johdattelevat tarinan kulkua tyylipuhtaasti. Vega haluaa myös kertoa välispiikeissään kappaleiden merkityksistä. Myös uuden Beauty & Crime -levyn single Frank & Ava sai lyhyen alustuksen.
Yhtyeen kokoonpano oli perinteinen kitara-basso-rummut lisättynä kosketinsoittaja/viulisti/taustalaulajalla. Soundit olivat varsin hyvät lukuunottamatta rumpuja. Myös kitaran ääni tuntui välillä katoavan. Olennaisin, eli Vegan laulu erottui kuitenkin hyvin ja myös basisti Mike Visceglian soitin kuului.
Vuonna 2001 Suzanne Vega esiintyi Suomessa Visceglian kanssa kahdestaan. Tästä yhteistyöstä kuultiin viitteitä myös illan konsertin aikana kun kaksikko esitti kappaleet Cracking, Left of Center ja Blood Makes Noise. Visceglian taidot tulivat esiin etenkin viimeksi mainitussa kappaleessa, jonka intensiteetistä iso osa on juuri bassolinjassa. Nämä kahdestaan soitetut kappaleet toivat hyvän lisän keikkaan, jonka lähes kaikki muut kappaleet soitettiin yhtenevinä levyversioiden kanssa.
Poikkeuksen tästä teki Tom’s Diner, sillä keikan avauksen lisäksi kappale soitettiin vielä varsinaisen setin viimeisenä numerona. Toteutus oli mielenkiintoista kuultavaa. Kappaleesta tehty DNA version on syntetisaattorimattoineen ja tanssittavine rytmeineen hyvin lähellä sitä mitä nytkin kuultiin. Koko keikan lähes paikoillaan seisseellä Vegalla oli nyt mahdollisuus liikkua lavan eri puolilla.
Encoreina kuultiin uuden levyn päättävä Anniversary sekä hienot ja yleisön toivomat Undertow sekä Rosemary. Kappalevalinnat olivat hyviä, tosin hieman harmittaa että esim. Tukholman konsertissa kuultu The Queen and the Soldier jäi tulematta. Kokonaisuutena keikka oli kuitenkin erinomainen ja tarjosi hyvän korvauksen siitä että viimevuotinen Tampereen konsertti jäi itseltäni väliin.
Suzanne Vega oli Bettina S:n vieraana tänään maanantaina lähetetyssä ohjelmassa. Haastattelun lisäksi hän esitti kappaleet Frank & Ava ja Luka. Ohjelman pitäisi tulla katsottavaksi Yle Arenan -palveluun.
Setti
Tom’s Diner (Vega)
Marlene on the Wall
Ludlow Street
New York Is a Woman
Caramel
Frank & Ava
Gypsy (Vega)
Crackin’ (Vega+Visceglia)
Left of Center (Vega+Visceglia)
Blood Makes Noise (Vega+Visceglia)
Angel’s Doorway
Zephyr & I
Pornographer’s dream
Some Journey
In Liverpool
Luka
Tom’s Diner
Encore
Anniversary
Undertow (Vega+Visceglia)
Encore 2
Rosemary (Vega+Visgelia)