Placebo Helsingin Jäähallissa 27.5.

Placebo esiintyi sunnuntaina ensimmäistä kertaa Suomessa. Lippujen kysyntä oli suurta, joten oli tyydyttävä siihen mitä sai, eli istumapaikkaan. Paikka hallin sivustalla kostautui etenkin keikan alussa, jolloin soundit olivat todella huonot ja basso tunki kaiken läpi. Tilanne parani jatkossa hieman, mutta ei Jäähallista ikinä tulla akustisesti hyvää keikkapaikkaa saamaan. KORJAUS: Keikka oli ensimmäinen Suomessa kymmeneen vuoteen. Edellinen keikka oli Provinssirockissa 1997.

Konsertin musiikillinen ja visuaalinen anti oli onneksi äänenlaatua parempaa. Heti alkuun bändi soitti viisi kappaletta vuoden takaiselta Meds-levyltä. Infra-red pisti keikan käyntiin mallikkaasti. Alun jälkeen kuultiin myös muiden levyjen materiaalia, tosin huomattavasti säästeliäämmin kuin Medsin kohdalla. Varsinainen setti päättyi The Bitter Endiin.

Peruskokoonpanon Molko-Olsdal-Hewitt lisäksi mukana oli kitaristi-kosketinsoittaja sekä basisti-kosketinsoittaja. Olin huomaavinani että Medsin kappaleissa Olsdal olisi soittanut kitaraa, mutta vanhemman materiaalin aikana vaihtanut bassoon.

Konsertin valot oli toteutettu mallikkaasti. Isohko lava ilman sen kummempia lavasteita tuntui kompaktimmalta lavan sivuilla olevien valojen ansiosta. Kappaleen ilmaisun tiivistyessä myös valojen käyttö tihentyi. Hieno tehokeino oli käyttää värillisiä stroboja valaisemaan lavaa, efekti joka teki lavan tapahtumista normaalia katkonaisempia. Tällöin huomio kiinnittyi helpommin lavan takana olevaan videokankaaseen.

Tunti ja kolme varttia kestänyt keikka päättyi mahtipontiseksi venytettyyn Twenty Years -kappaleeseen.

Kuten settilistan puutteista voi havaita, en ole henkeen ja vereen Placebo-fani. Virheitä voi löytyä.

Settilista:
Infra-red
Because I Want You
Meds
Drag
Space Monkey
Sleeping With Ghosts
?
?
Song To Say Goodbye
Follow The Cops Back Home
Every you, every me
?
One Of A Kind
Without You I’m Nothing
?
?
Special K
Bitter End

Encore:
Blind
?
Twenty Years

Tagit: ,

  • http://www.kirja-addikti.net/ anu

    Eikös ensimmäinen Encore-biisi ollut Kate Bush -cover "Running Up That Hill"? Se nousi ainakin omasta mielestäni koko setin parhaaksi biisiksi.

    Muuten linja tuntui olevan sellainen, että uudet biisit kuulostivat livenä huonommilta ja vanhat paremmilta kuin levyillä, ja yleisilme oli vähän tasapaksu. Eli "ihan kiva" keikka, muttei mitään elämää suurempaa.

  • risto

    Kaistan mukaan http://plaza.fi/kaista/musi…

    keikan biisilista olisi ollut tällainen:

    1. Infra-Red

    2. Because I Want you

    3. Meds

    4. Drag

    5. Space Monkey

    6. Sleeping With Ghosts

    7. I Know

    8. Song To Say Goodbye

    9. Follow The Cops Back Home

    10. Every You Every Me

    11. Special Needs

    12. One Of a Kind

    13. Without You I?m Nothing

    14. Bionic

    15. Blind

    16. Special K

    17. The Bitter End

    Encore:

    18. Running Up That Hill

    19. Taste In Men

    20. 20 Years

  • http://www.roklintu.com/index.php?memberid=6 Juho

    Muistin näköjään Blindin paikan väärin ja muutenkaan kännykkään tehdyt muistiinpanot eivät olleet kovin selkeitä. Encoret menivät itseltä vähän ohi kun en niitä paikan päällä tunnistanut.

  • http://www.tune.fi Ilkka

    Eikö Placebo ollut toista kertaa Suomessa? Provinssi vuonna 97 tai 98. Brian pyysi anteeksikin, etteivät ole kymmeneen vuoteen olleet mestoilla.

  • http://www.roklintu.com/index.php?memberid=6 Juho

    Kappas, näköjään ovat olleet Provinssissa 1997. http://www.placeboworld.co….

    Muutamassa paikassa oli tietoa että tämä olisi Placebon ensimmäinen keikka Suomessa. Ei pitäisi luottaa muitten tietoihin. :)