Erikoisen Pappismiehen viimeinen marssi

Imperiumissa on hienosti summattu Reverend Bizarre:n historia ja tulevaisuus samaan syssyyn.
On ikävää että yhtye heittää liperinsä kehään, mutta toisaalta bändi lopettaa voimiensa kunnossa ja ennen kuin väsymys saavuttaa. Tuota väsymystä on hieman ollut ilmassa jo jonkin aikaa, mutta tähän asti se on sivuutettu silkalla sisulla ja päättäväisyydellä.

Bändi keikkailee vielä vuoden loppuun asti, joten kannattaa mennä katsomaan kun siihen vielä on mahdollisuus. Katso jäljellä olevat keikkapäivät.


Kun itse aikoinaan kuulin jutussa mainittua Slice of Doom -demoa ensimmäisen kerran, innostuin bändistä välittömästi ja kovaa. Muistan edelleen miten toivoin ettei bändi hajoaisi ennen kuin uutta materiaalia saataisiin pihalle.
Sittemmin olen haastatellut yhtyettä useaan kertaan, ensimmäisen kerran hieman ennen “oikean” äänitteen julkaisua edesmenneeseen Suomi Finland Perkele Metal Magazineen. Ikäväkseni en löydä mitään noista haastatteluista, en kotoani enkä netistä, joten ne taitavat olla mennytta kalua.
Livenä bändi on nähty aika monta kertaa, joista jokainen on ollut omalla tavallaan erikoinen tapaus. Kuten Friend Of Hell -kiertue Minotaurin ja Spiritus Mortisin kanssa, jolloin nähtiin tuo artikkelissakin mainittu Witchfinder General -elokuva. Myyrmäen piskuisessa Cafe Lunassa nähdyssä keikassa meinasi yleisöltä lähteä mopo käsistä, kun paikan kattolamput heiluivat musiikin mukana ja henkilökunta (sekä yksi asiakas) piti jaloilla seisovia PA-laitteita pystyssä. Eikä pidä unohtaa Nosturin konserttia, jossa laulaja/basisti Magister Albert Witchfinder aloitti ja lopetti keikkansa päällään ainoastaan mustat Speedo-henkiset uimahousut.

Jos kiinnostusta löytyy, Imperiumissa on muun muossa kaikki tekemäni levyarviot ja aika paljon muutakin. Monessa haastattelussa ja levyarviossa yhtyettä on käytetty myöskin mittapuuna tai verrokkina, jotka nekin löytyvät haun takaa: Reverend Bizarre @ Imperiumi

blog comments powered by Disqus