Kultrock @ Rytmikorjaamo, Seinäjoki, 30.9.2006

Aiempina vuosina Peräseinäjoen Kalajärvellä järjestetty Kultrock-tapahtuma siirrettiin tänä vuonna Seinäjoen elävän musiikin yhdistyksen rokkiklubille Rytmikorjaamolle. Samoin ajankohta vaihtui heinäkuusta syksyyn. Kultrockissa esiintyi neljä bändiä, joista ainoastaan Cleaning Womenin olen nähnyt aiemmin livenä.

Julia’s Window

Oman kylän pojat Julia’s Window avasi illan. JW listaa myspacessaan vaikuttimikseen mm. A Perfect Circlen, Anatheman, Nine Inch Nailsin, The Mars Voltan ja Toolin. Lähtökohdat ovat siis kunnossa.

Bändi kuulosti hyvältä. Tosin välillä biisimateriaali oli mielestäni jokseenkin tasapaksua. Jäin kaipaamaan jonkunlaista humoristista kipeyttä ja erikoisempia ratkaisuja sinänsä yllätyksettömään esitykseen. Hittibiisi Word Of Mouth on hyvä ja siitä tehty videokin on kohtuullinen. Bändi on vasta vuoden ikäinen. Toivon pitkää ikää ja lisää hyviä biisejä. Keikka-arvosana 7½.

Underwater Sleeping Society

Tämä on ilmeisesti aika tuore bändi, koska en muista kuulleeni tästä mitään ennen tätä tapahtumaa. Bändin soundimaailma muistuttaa mm. Radioheadia, Sigur Rosia ja Mogwaita. Basistin paidassa lukenut Magenta Skycode on myös rinnastettavissa hengenheimolaisiin. Kitaristi-laulaja näyttää jokseenkin Thom Yorkelta.

Bändi oli illan uusi positiivinen löytö mulle. Keikan alkupuoli etenkin vakuutti minut, että “whoa, nyt tulee jotain mitä en ole aiemmin kokenut”. Intensiteetti laski hieman keikan puolivälissä, mutta ei pahasti. Osasyynä tuohon saattoi tietysti olla, etten tuntenut yhtään biisiä entuudestaan. Keikka oli kuitenkin viihdyttävää kuunneltavaa loppuun asti. Pidin bändissä erityisesti tiukasta basistin ja rumpalin muodostamasta rytmisektiosta. Otanpa bändin seurantaan: vedenalaisella nukkumayhteisöllä on potentiaali tehdä vaikka mitä mielenkiintoista. Arvosana 8.

Sydän Sydän

Jussi Lehtisalo kuvasi taannoin Noisen haastattelussa kuinka heidän musaprojektiensa live-esiintymiset menevät melkoiseksi sekoiluksi ja “hurmoksellinen esiintyminen pilaa usein musiikillisen nautinnon”. Sydän Sydän on selvästi saman filosofian kannattajia. Ero vain on siinä, että Circlen ja muiden Lehtisalon projektien esiintymisissä tämä meininki toimii, mutta Sydän Sydämen livesekoilut eivät herättäneet minussa suurta innostusta. Tähän ikään mennessä olen nähnyt aika monta sellaista keikkaa, jossa joku soittajista riisuu kaikki vaatteet pois. Pistää haukotuttamaan. Yleisössä näytti olevan monia, joihin SS:n esiintyminen vetosi, mutta minut tämä jätti kylmäksi. Arvosana 6.

Cleaning Women

Cleaning Women on jännä bändi. Siivousvälineistä rakennettuja soittimiaan hakkaavat jakkupukuiset, meikatut miehet on erikoinen näky. Olen yhden kerran aiemmin ollut todistamassa tätä tapahtumaa elävänä, viime vuoden Ilosaarirockissa. Silloin se oli melko hyvä, mutta tämä esitys oli vielä parempi. Kummankin keikan alussa minut valtasi epäusko, että “tuon näköiset jätkät soittavat tuollaisia tee-se-itse purkkaviritelmäsoittimia, mitähän tästä tulee”. Mutta kylläpä se homma toimii! Vahvasti perkussiivisen rytmilliset, jopa progressiivisia sävyjä sisältävät kappaleet iskevät hypnoottisena suoraan selkäytimeen. Tanssijalka alkaa vipattaa kuin varkain ja se on menoa sitten. Loistavaa! Arvosana 9½.

Kultrock on kiva pieni festari, joka piristi mukavasti Seinäjoen syksyä. Lisää tätä!

Tagit: , , , , , ,

  • O—–

    Käyppäs tuolla new music communityn sivuilla. http://www.newmusiccommunit… ja lue lisää UWSStä. Hyvä ja aika pitkä ikäinen bändi jo. On tullut täyspitkää ja useampia eptä niin ja Tiittasen Tomilta on tullut soolo. Tomi on UWSS kitaristi.

  • arrto

    Thänks. Oon ollut unessa tämän bändin suhteen. Pitääpä perehtyä.

  • http://www.kultrock.org Jukka

    Kiva juttu tapahtumasta. Uwssoc:iin kannattaa tosiaan tutustua paremmin, sillä ihan tuoreesta yhtyeestä ei ole kysymys. Cleaning Women kyllä rokkasi ja tanssitti kovasti ja oli kaiken kaikkiaan hieno päätös illalle.

  • Satu

    Harmittaa Cleaning Womenin väliinjääminen, harvoin kumminkin tulevat tännepäin.

    Onko Rytmikorjaamo muuten keikkapaikkana millainen?

  • arrto

    Satu: Rytmikorjaamo on hemmetin hyvä keikkapaikka. Yksi parhaista Suomessa.