Kuolleet Intiaanit: Silinteritie

Silinteritie

Kuolleiden Intiaanien toinen albumi on julkaistu tänään ja olen onnistunut saamaan yhden levyn haltuuni.

Jumaleissön, että tämä toimii. Vahva ehdokas vuoden parhaaksi levyksi.

Voin kuvitella, että lokakuussa alkava kiertue tulee olemaan pirun kova.

”Omat! Koirat! Omat koirat purivat, omat koirat!”

Joulukuussa SpiralFrog aloittaa

Kuulostaa lupaavalta; ilmaisia musiikkilatauksia audion ja videon muodossa, mukana ainakin Universal ja lupaus ottaa mukaan indie-puolen toimijoita, palvelu rahoitetaan mainoksin.

Nyt enää pitää yrittää pitää odotukset tarpeeksi matalalla, niin ei sitten pettymyskään ole turhan tyly. Sanokaa minun sanoneen, jotain persettä ne siihen keksii, koska tämä kuulostaa aivan liian hyvältä.

…musiikit paskalla laadulla tai vain näytteitä kappaleista, kokonaisista albumeista en todellakaan aio edes unelmoida, ainoastaan pieni osa suosituimman pään musiikista pääsee mukaan tai sitten pelkästään back-katalokista poistettavaa materiaalia, kotimaista en myöskään usko siellä näkyvän, jostain käsittämättömästä syystä ilmaisena jaettavaan materiaaliin lisätään DRM-härpäkkeet ja jaetaan ainoastaan WMA-formaatissa…
Toivottavasti olen väärässä.
Ja pitää muistaa että pienikin muutos isoilta levy-yhtiöiltä asenteissa on jo suuri voitto musiikille.

Universal tukemaan ilmaista musiikkipalvelua @ fin.Afterdawn
SpiralFrog.com kotisivut

Egotrippi ja Samae Koskinen Huvila-teltassa 28.8.

Huomautus: seuraava teksti sisältää enemmän yleistä tunnelmointia kuin varsinaista musiikin arvointia.

Kuuma vinkki Helsingin juhlaviikoille: Huvila-teltan keikoille ei välttämättä tarvitse ostaa pääsylippua. Keikat kuuluvat aivan hyvin teltan (ja konserttialueen) ulkopuolelle vaikkei lavalle näköyhteyttä olekaan. Jos oikein hyvin käy, joku ystävällinen sponsorivieras saattaa ohikulkiessaan tarjota sinulle ja kavereillesi ilmaiset konserttiliput. Kiitokset vain tuntemattomaksi jääneelle naiselle, liput osuivat oikeaan osoitteeseen.

Tämä onnekas sattuma tapahtui väliajalla Samae Koskisen keikan jälkeen, joten herran setti tuli seurattua piknik-tyyliin lähikalliolta. Turun DBTL:ssä Koskinen esiintyi yksin, mutta tällä kertaa hän oli lavalla bändin kera. Keikasta jäi mieleen ajatus, että DBTL:n mies ja kitara -yhdistelmä sopii kappaleisiin ehkä paremmin. Vol. 1 -soololevyn materiaali on herkkää, eikä kaipaa turhaa paisuttelua vaikkei Koskinen yhtyeineen paisutteluun varsinaisesti syyllistynytkään.

Kuten sanottua, Egotrippiin mennessä pääsin telttaan sisälle asti. Huvila-teltassahan on suurimmaksi osaksi istumakatsomo ja tarpeen tullen myös jorailualue lavan edustalla. Parkkeerasin itseni eturiviin, sinne kun ei vielä tässä vaiheessa ollut liiemmin tunkua. Bändin aloittaessa koin hauskan tunteen kun edes silmäkulmista ei näkynyt yhtä ainoaa henkilöä yleisöstä: bändi soittaa yksin minulle! Mikäs siinä oli fiilistellessä. Tämä outo tunne katosi avauskappaleen (Mustat varjot) jälkeen kun tunnelma lavan edessä hieman tiivistyi.

Itse keikka oli tasaisen varma suoritus. Egotrippi on tullut nähtyä tämän vuoden aikana niin monta kertaa että nykyinen setti ei enää tarjoa varsinaisia yllätyksiä, muttei suvantokohtiakaan. Bändi soittaa hyvin yhteen ja kappalemateriaali on kauttaaltaan hyvää.

Lisänä normaaliin keikkakokoonpanoon illan keikalle oli saatu kolmihenkinen torvisoittajien ryhmä, joka ei kuitenkaan ollut mukana kaikissa kappaleissa. Onnistunutta lisäpontta saatiin mm. kappaleisiin Tänään ei kukaan vastaa ja Polkupyörälaulu.

Settilistan mukaan muutama kappale jäi pois Huvila-teltan yleisen keikkojen loppumisajankohdan takia. Toisaalta keikan olisi voinut aloittaa aiemmin, kahtakymmentä kappaletta kun ei aivan hetkessä soita. Varsinaisen setin jälkeen kuultiin Unihiekkaa ja loppuun hieno Gloria.

Blogihapatusta: Levymeemi

Roklinnussa on perinteisesti irtauduttu perusblogihapatuksesta, eikä ole meemeihin paljon korvaa lotkautettu. Nyt on vuorossa poikkeus.
Ja koska mielestäni uuden topikin aloittaminen samalla sisällöllä olisi ollut typerää, editoin omat vastaukseni tähän postiin mukaan.

Volyymin innoittamana otan kantaa levymeemiin.

Yksi levy, joka muutti elämäsi:
hlehto: Varmaankin monille jokseenkin kolmekymppisille Guns N’ Rosesin Appetite for Destruction on ollut se levy, joka tutustutti rockiin fanitusasteelle asti. Ainakin minulle se oli. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, miksi Axl on oikein päästetty siihen bändiin.
Shrike: Joko Kiss:in alkupään tuotannosta joku levy, vaikka Hotter Than Hell tai sitten AC/DC:n Dirty Deeds Done Dirt Cheap. Myös Venom:in Black Metal -levyllä oli vahva vaikutus musiikilliseen kieroutumiseeni. Ensimmäiset kaksi kertoivat että musiikki voi olla sekä näyttävää että rokkaavaa kuin hirvi, viimeinen osoitti että pelkällä asenteellakin pääsee pitkälle.

Yksi levy, jota olet kuunnellut useammin kuin kerran:
hlehto: CMX:n Aurinko taitaa olla levyhyllyni ainoa CD, josta painatus on lohkeilemassa pois. On se aika monta soittokertaa saanut.
Shrike: Naurettava kysymys, koska niitä on satoja, mutta viimeaikainen suosikki on ollut Turambar nimisen yhtyeen Dhatura levy. Aikoinaan jo mainittu Dirty Deeds… pyöri levylautasella useaan otteeseen, myös Iron Maidenin Powerslave LP:n kannet ovat vedelleet viimeisiään pidemmän aikaa (n. 20 vuotta, se kun löytyy hyllystä nykyään myös CD:llä).

Yksi levy, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
hlehto: Jane’s Addictionin Ritual de lo Habitual kestää uskomattoman monta kuuntelukertaa, ehkä sillä pärjäisi. Toisaalta voisi ottaa jotain tosi hankalaa, niin olisi pitkäksi ajaksi pureksimista, kuten vaikkapa jokin Zappan 70-luvun tuotannosta.
Shrike: Black Sabbath Vol. 4

Yksi levy, joka teki sinusta hupakon:
hlehto: Häh? Tässä on nyt joku alluusio, jota en tunnistanut. Vastataan varmuudeksi Primuksen koko tuotanto, niin tulee vastattua jotain.
Shrike: Tykkäsin lyhyen aikaa Sleepy Sleeperseistä erittäin paljon, niillä kun on (huono)huumoriaste niin korkea. Metsäratio ja Levyraati olivat muutaman kuukauden kovassa kulutuksessa.

Yksi levy, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:
hlehto: Lasketaanko liikutus? Beckin Sea Change.
Shrike: Mieheksi jonka mielestä gore-osaston lyriikat ovat koomisia, minulla on yllättävän usein pala kurkussa. Mutten voi sanoa itkeneeni millekään levylle. Tori Amoksen versio Reign In Bloodista saa niskakarvat nousemaan pystyyn joka kerta.

Yksi levy, jonka toivoisit tulleen tallennetuksi:
hlehto: Jane’s Addictionin se levy, jossa olisi alkuperäisen kokoonpanon yhdessä kirjoittamana kappaleita 90-luvun alusta.
Shrike: Omat visiot, joita en luultavasti ikinä tule saamaan narulle, johtuen omasta musikaalisuuden ja soittotaidon puutteesta. Mutta sen lisäksi en osaa sanoa mitään järkevää, pieniä toiveita on vaikka miten, mutta selkeitä totaalisia puutteita en keksi tähän hätään yhtään.

Yksi levy, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan levytetty:
hlehto: Guns N’ Rosesin tuotanto Appetite for Destructionin jälkeen. Olisi jäänyt paljon parempi fiilis, vaikka myöhemmissä päivissäkin on joitain helmiä.
Shrike: Metallican …Justice For All jälkeinen tuotanto, se teki legendaarisesta bändistä Rolling Stonesin vertaisen kehäraakin. Vanhat ukot tekee duunikseen musiikkia, ja se kuuluu. Itse …Justice For All:sta olen epävarma kuuluuko se ”Rock It” vai ”Fuck it” kategoriaan.

Yksi levy, jota kuuntelet paraikaa:
hlehto: Lapkon Scandal on ollut voimasoitossa.
Shrike: Turambar:in Dhatura

Yksi levy, jonka olet aikonut kuunnella:
hlehto: Captain Beefheartin tuotantoon pitäisi kunnolla paneutua, jotta siitä saisi jotain irti. Trout Mask Replicaa olen jo jonkin aikaa sitten riittävästi raapaissut, että se on maistunut. Ehkä Safe as Milk voisi olla seuraavana.
Shrike: Full Diesel:in 187 EP olisi tuossa pöydällä pinon päälimmäisenä.

Magyar Posse @ Club 25, Vaasa, 25.8.2006

Porilainen instrumentaalibändi Magyar Posse ilmoittaa nettisivuillaan aloittavansa keikkatauon tämän viikonlopun jälkeen, koska yksi jäsenistä muuttaa ulkomaille asumaan. Tänä vuonna julkaistu Random Avenger -albumi on sen verran kovaa kamaa, että päätin hyödyntää tämän ”viimeisen” mahdollisuuden todistaa bändin keikkakunto ja kuulla uuden levyn kappaleita livenä. Siispä ajoin Seinäjoelta Vaasaan Club 25:lle tsekkaamaan mikä on meininki.

Yleisöä ei ollut paikalla tungokseksi asti, mutta kenties laatu korvasi määrän. Väki koostui ilmeisesti diggareista, jotka tiesivät mitä tuleman pitää. Kovin moni ei innostunut jorailemaan, vaan keskittyivät istualtaan keikan seuraamiseen. Itse heiluin ihan lavan edessä.

Ja se keikkahan oli aika hemmetin mahtava. Esityksen aikana kuultiin yhtyeen tuotannosta kaikki olennaiset biisit, pääpainon ollessa uuden levyn annissa. Oikeastaan jäin kaipaamaan MP:n tuotannosta vain Kings of Timen seiskabiisiä ja ekan levyn Single Sparks Are Spectral Firesiä. Mutta eipä noiden biisien pois jäänti ollut mikään erityinen ongelma, sillä materiaali oli kaikin puolin toimivaa. Magyar Possen parhaisiin biiseihin lukeutuvat 77/78 (eli biisi 2 / KoT) ja Sudden Death tulivat keikan alkupuolella ja olivat melkoista jyrää. Whirlpool Of Terror and Tension tiputti ihan täysillä, samoin kuin European Lover/Random Avenger. Whirlpoolista on muuten tulossa musiikkivideokin, jonka tekee aiemmin Jori Hulkkoselle ja Sweatmasterille erinomaiset videot valmistanut Las Palmas Films.

Magyar Posse

Bändi tuli varsinaisen keikkansa jälkeen vielä esittämään yhden encoren, ensimmäisen levynsä tappajabiisin Endless Cycle of Violencen. Tämän biisin aikana bändi pisti todella kaikkensa peliin. Kappaleessa oli myös erinomaisen kiehtova motorik-rytmikohta. Bändi esittää yleensä biisit melkoisen uskollisena albumiversioilleen, mutta keikan lopussa soittajat antoivat itselleen luvan vähän irrotella, ja lopputulos oli todella mainio. Sandraa alkoi hymyilyttää, kun Harri innostui improvisoimaan kitaramelodiaa. Muutenkin bändin viulisti Sandra on erittäin pirteä lisä bändin jurojen äijien joukkoon.

Magyar Posse

Yhtyeen poistuessa lavalta yksi soittajista sanoi mikrofoniin, että ”tämä oli meidän parhaita keikkoja pitkään aikaan – se ei ehkä näkynyt meistä, kun me ollaan niin ujoja.” Tämä oli hyvä lopetusrepliikki, jonka jälkeen oli hyvä fiilis lähteä ajelemaan kotia kohti.

Flow festival 2006, perjantai Valkoinen sali

Ensin sananen puitteista. Viime vuonna Flow järjestettiin VR:n makasiineilla, jonne saatiin varsin heikoista lähtökohdista huolimatta loihdittua hienot juhlat. Täksi vuodeksi tapahtuma siirtyi Kuudennen linjan sisäpihalle sekä Valkoiseen saliin. Valitettavasti ensinmainittu paikka jäi itseltäni tsekkaamatta.

Valkoinen sali on hieman sokkeloinen paikka, mutta pahoja tungoksia ei illan aikana päässyt syntymään. Tosin tapahtuma ei tainnut olla loppuunmyyty. Alakerran esiintymisalue oli todella pieni, mutta ainakin Tuomas Toivasen Toinen linja -projekti sopi sinne tyyliltään hyvin. Yläkerran sali oli kaikuisa, muttei onneksi ärsyttävän pahasti.

Kollega Arrto ehti jo kirjoittaa oman asiantuntevan kommenttinsa itselleni varsin tuntemattomasta Underground Resistancesta, joten keskityn illan viimeiseen artistiin Coldcutiin.

Coldcutin muodostavat brittiläiset Matt Black ja Jonathan More. Etukäteen oli tiedossa, että kaksikon keikka tulee olemaan dj-setti, mutta odottamieni vinyylisoittimien sijaan lavalla oli cd-soittimet sekä Moren operoima kannettava tietokone. Eipä siinä mitään, ihan railakkaasti miksaus sujui cd-vehkeilläkin.

Alkuun kuultiin hyvä tovi junglea, mistä meikäläinen piti kovasti (sehän on selvää, että junglea pitää päästä tanssimaan kunnolla ainakin kerran vuodessa). Tästä edettiin muihin tyyleihin, mutta valitettavasti fiiliskin laski hieman. Joitakin Sound Mirrors -levyn kappaleita kuultiin, mutta muuten en osaa sanoa soittivatko herrat perustamansa Ninja Tune -levymerkin materiaalia tai Sound Mirrorsia vanhempaa omaa tuotantoaan.

Kokonaisuutena ilta oli kohtuullisen onnistunut. Valkoisessa salissa oli varsin hienot puitteet, rennon tyylikkäitä ihmisiä ja huono olutvalikoima. Musiikillinen huippukohta jäi kuitenkin tällä kertaa löytymättä.

Circleltä tupla-CD

Ektro Recordsin sivuilla kerrotaan, että Circleltä on tulossa uusi tupla-albumi (Ektro-040) nimeltä Miljard. Sitä ennen Ektro Records julkaisee Ektro-039:n, joka on suomalaisen Jorma Tapion ja norjalaisen Terje Isungsetin yhteisalbumi Aihki. Melkoisen shamanistista menoa on se, Ektron sivuilta löytyvien ääninäytteiden perusteella…

Edellisessä Circle-postauksessa toivomani kotimaan keikkakin toteutuu, tiistaina 5.9. Tampereen Klubilla amerikkalaisen Sunburned Hand Of The Man:in lämppärinä.

Flow Festival 2006, valkoinen sali, perjantai & lauantai

Viikonloppu elektronista musiikkia, hiphoppia ja kaikenmoisia gruuvaavia rytmejä. Sitä on Flow. Itse saavuin tapahtumaan kuuntelemaan nuoruuteni Detroit-teknosuosikkia, Underground Resistancea. Tulipa siinä samalla katsottua pari muutakin esitystä.

Perjantai 18.8.2006

Illan ensimmäiset rytmit tarjosi Ceebrolisticsin dub-sivuprojekti Katusea Soundsystem. Kuulosti ihan ookoolta. Tuomas Toivosen Toinen Linja -nimellä heittämä soolokeikka vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta jostain syystä en seurannut sitä aktiivisesti. Keikka herätti kuitenkin mielenkiintoni kuuntelemaan nyt festarien jälkeen Tuomaksen biisejä Myspacesta. Ovelaltahan nuo kuulostavat.

Underground Resistance
oli se syy, miksi olin Helsinkiin saapunut. UR bändinä ja levy-yhtiönä on ollut minulle suuri vaikuttaja, etenkin vuosina 1995-1999. 2000-luvulla en ole niin aktiivisesti levy-yhtiön julkaisuja seurannut, mutta siitä huolimatta kyseinen Mad Mike Banksin johtama poppoo on jättänyt lähtemättömän vaikutuksen. Nuoruuden unelma toteutuisi tänään. Näkisin UR:n livenä! Do not allow yourself to be programmed! Resist at all costs! Päälläni oli kulunut (mutta sitäkin katu-uskottavampi) UR Unexploitable -t-paita. Todellista pyhiinvaelluksen / fanitapaamisen meininkiä oli ilmassa.

UR

UR:n livekokoonpano on nimeltään Galaxy 2 Galaxy. Nimi tulee jazz-vaikutteisen Detroit-technon klassikkojulkaisusta vuodelta 1993. Bändi aloittikin keikkansa tuon levyn materiaalilla. Lavalla taisi olla viisi äijää. Keikka oli kokonaisuudessaan aika hyvä, mutta täytyy kyllä sanoa, että odotukset olivat paljon korkeammalla. Odotin kuulevani vanhempia ja rankempia UR/Red Planet -technokappaleita, sellaisia kuten Electronic Warfare, Death Star tai Star Dancer. Erikoisinta oli, ettei edes UR-levy-yhtiön suurinta hittiä (Knights of the) Jaguar soitettu. Kokoonpanon livemeno oli pettymys myös siinä mielessä, että siitä puuttui kaikki mystiikka. Liikaa huudatusta. Mielikuvissani UR on kovaa musiikkia kovasta kaupungista, eikä siihen yhteyteen sovi ”somebody, anybody, everybody, screeeeeeeaaaaam” -toustauskliseet.

Onneksi sentään yleisö sai kuulla Final Frontierin. Ja Journey of the Dragonsin. Ja Timelinen. Hyviä biisejä kaikki. Erinomaisen hieno hetki oli se, kun yksi UR-jäsen nosti yleisöstä yhden naisen tanssimaan kanssaan. Se sopi hyvin ”nation 2 nation, world 2 world” -sanomaan. Ja kyllä se yhden biisin gospelhehkutus ”let me hear you say SOUL” toimi mulle ihan kivasti.

Tulipahan UR nähtyä. Nyt jälkeenpäin keikkafiilikset ovat pääosin positiiviset, vaikka järjettömän kovia odotuksiani UR ei pystynytkään lunastamaan.

- – -

Lauantai 19.8.2006

Valkoisen salin yläkerran ensimmäinen esiintyjä Tortured Soul pääsi yllättämään ihan kulman takaa. En osannut odottaa tältä poppoolta mitään, kun en tuntenut heidän tuotantoaan yhtään. New Yorkista kotoisin oleva porukkaa olikin oikea deep house -bändi. Trioon kuului laulava rumpali, urkuri ja basisti. Ja soittivat vielä hiton hyvin yhteen! En ole koskaan aiemmin kuullut tällaista musiikkia tällä tavalla esitettynä, täysin muusikkopohjalta, oikeana bändinä. Erinomaisen tyylikästä ja sielukasta gruuvailua. Kyllä New Yorkissa osataan!

Jazzanovan dj-keikkaa jaksoin kuunnella pari sekuntia täpötäydessä alakerrassa, kunnes iski ahtaanpaikan kammo.

Moodymann oli kummallisesti halunnut verhokankaan itsensä ja yleisön välille. En tiedä varmuudella mikä tämän motiivi oli, mutta ei siinä kyllä mitään järkeä ollut. Huhu kertoo, että Moodymann olisi halunnut verhon, koska ei halunnut nähdä valkoisten tanssivan hänen soittamaansa mustaa musiikkia (???). Oli miten oli, kyseisen herra Moodymannin, eli Kenny Dixon Jr:n soittama musiikki oli ihan mukavaa kuultavaa. Settinsä alkuun hän pisti tribuuttia kotikaupunkinsa edesmenneelle hiphoptuottajanerolle J Dillalle. Siitä pikkuhiljaa edettiin Moodymannin tavaramerkkisoundiin, luuppaavan jumittavaan houseen.

En kuunnellut Moodymannia loppuun asti, koska minua kiinnosti tsekata alakerrassa samaan aikaan soittava Helsinki Ghetto Bass Patrol. HGBP:n ideana on soittaa yksinkertaisen seksistisiä ghettobass/bootytracks-levyjä, joihin ämsee David Not So Hot (eli Pijall) huutelee päälle suomenkielisiä provokaatioita jatkuvalla syötöllä. HGBP:n keikoilla asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. HGBP keskittyy niihin asioihin, jotka elämässä ovat oikeasti tärkeitä, eli tisseihin ja perseisiin. Konsepti on tajuttoman typerä, mutta juuri siksi se toimii aivan hemmetin hyvin. Patrollin keikoilla ilmeisesti traditioksi muodostunut ”tuulettimet” oli tälläkin keikalla yleinen ilmiö — eli paita pois ja pyörittämään propellina ilmassa. Eräs helsinkiläinen muusikko innostui vaatteiden poistamisen kehotuksista siinä määrin, että heitti kaikki vaatteet pois tanssilattialla joratessaan. Hyvä meininki!

Flow oli varsin mukava tapahtuma. Salissa oli tolkuttoman kuuma, mutta muuten homma toimi.