Uutta intiaanituotantoa, jesh! Tätä uutukaista on painettu 500 kappaletta, ja jokaisessa levyssä on erilainen DIY-henkinen kansi. Levy käsittää kaksi uutta Kuolleet Intiaanit -biisiä, yhden Intiaani-kuunnelman ja yhden omituisen kappaleen Käärmeet-yhtyeeltä.
1D. Kun ei tiedä että tietää että
Levyn ensimmäinen kappale yllättää. Ei kitaraa, sähkörummut, sähköurut! Äänimaailma on aivan erilainen kuin millään aiemmalla ...
En muista pitkään aikaan nähneeni keikkaa, jossa esiintyjällä olisi ollut huono päivä tai ainakaan, että se olisi näkynyt ulospäin. Eilen sellainen valitettavasti tapahtui kun Nosturissa dj-keikalla ollut Talvin Singh keskeytti settinsä reilun puolen tunnin soiton jälkeen.
Ennen keskeytystä Singh ehti soittaa drum n bassia, jonka väliin hän lauloi tai pikemminkin ...
Mike Pattonin uusin projekti Peeping Tom teki eilen debyyttiesiintymisensä Late Night With Conan O'Brienissä. Youtubessa on videota tarjolla. Tämä näytettäneen Subtv:lläkin ehkä noin viikon päästä.
Ensi viikolla julkaistava albumi on kuunneltavissa kokonaisuudessaan Peeping Tomin Myspace-sivuilla.
Pidän.
Huhu kertoo, että elokuussa järjestettävän Flow Festivalin yksi esiintyjäkiinnitys tulee olemaan Detroit-technon legenda Underground Resistance. Ja mukana on itse Mad Mike Banks!
Corrosion Of Conformityn, Panteran, Eyehategodin ja Crowbarin jäsenistä koostuvan heviryhmä Downin Tampereen keikka lähestyy. New Orleansista kotoisin olevan yhtyeen ensimmäinen Euroopan kiertue on käsittänyt tähän mennessä 6 keikkaa ja 13 (tai 14) keikkaa on vielä jäljellä.
Kiertue on ilmeisimmin sujunut loistavasti, mikäli nettiin ilmestyneisiin fanikommentteihin on uskominen. Fanit ovat myös postailleet ...
7 Päivää -lehti laittoi Lordi-Putaansuun vanhan kuvan kanteensa Lordin toivomuksesta huolimatta.
Kuva on alunperin ajalta ennen tuntemaamme Lordia 1999 Helsingin Sanomien Nyt-liitteen artikkelista, jossa esiteltiin Putaansuun Kiss-tatuointia.
Kansa vetäisi tiukasti herneet nenäänsä.
Olen hieman yllättynyt siitä, kuinka vahvasti Euroviisujen voitto koettiin Suomessa. Kauan sitä odotettiinkin, mutta että näin voimakkaita reaktioita? Ilmeisesti identiteetissämme oli ...
Ilosaaren uusimmat kiinnitykset ovat falsettilaulava rockbändi The Darkness, brittipunkveteraanit The Damned ja ruotsalainen metallipumppu Scar Symmetry.
Turussa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävä Uuden musiikin festivaali (UMF) on julkistanut osan esiintyjistään. Tapahtuman pääesiintyjänä voinee pitää englantilaista Autechrea.
Ulkomaisia esiintyjiä ovat myös mm. Max Peezay, Jason Forrest ja Âme. Kotimaisista mainittakoon Magyar Posse, Magenta Skycode, Mr Velcro Fastener, TV-Resistori, Muffler, Boys of Scandinavia ja DJPP feat. Tuottajalevy.
Ihan oikeasti, Matti. Nyt lopetat sen joka ainoaan bandwagoniin hyppäämisen. Jos ensin tunnustaudut Pikku G:n faniksi ja poseeraat räppiposeerauksissa, sen jälkeen et jumaliste tule enää väittämään pirunsarvet pystyssä, että pidät hevimetallista.
Eivät nuoret äänestäjät ole aaseja.
Myös Jussi Ahlroth Hesarin blogeissa ottaa kantaa Masa-asiaan.