TikTak yo-talolla
Niin, se siitä heviuskottavuudestani. Kuitenkin, kalliista lipusta (12 e) huolimatta suuntasin YO-talolle katsomaan tuota tyttöbändiä. Tosin, tyttöbändinimitys ei ole kyllä oikea, sillä kyseessä on ihkaoikea bändi, jonka jäsenet nyt sattuvat olemaan naisia.
Orkesteri oli joutunut siirtämään muutamia keikkoja sairaustapauksen vuoksi. Loppuunmyydyt Tavastian keikat siirtyivät alkukesään. Tämän vuoksi keikka oli (kuulemma) ensimmäinen tauon jälkeen. Keikkapaikka oli täynnä, vielä muutamia lippuja sai ovelta saapuessani paikalle. Yo-talon tuntien, paikka siis oli tungettu täyteen. Yleisö oli varsin heterogeenistä, eikä välttämättä olisi voinut kertoa pelkästään yleisöön katsomalla, ollaanko Trio Niskalaakin keikalla vai TikTakin.
Itse soitannolliselta osalta alkaa näkyä jo vuosien kokemus (tosin minulla on vain kaksi livekokemusta TikTakista ja nekin vuoden sisään). Soitto ja laulu sujuivat hyvin ja esiintymisessä oli jonkinlaista vapautta ja rutiinia hyvässä mielessä. Kuitenkin jonkinmoista hapuilua, ilmeisesti tauosta johtuen, oli havaittavissa, mutta se oli vähäistä. Settilistassa oli etupäässä uusia viisuja, joista muutama oli ensiesityksessä. Kuitenkin uudetkin laulut olivat riittävän tuttuja, että yleisö oli mukana, varsinkin kun Petra laulatti yleisöä (liian) usein. Meininki keikalla oli villi. Yleisö pomppi, jopa niin, että tällainen vanha ja lihava hevimörkö sai siirtyä vähän kauemmaksi pahimmasta tungoksesta.





Add New Comment
Thanks. Your comment is awaiting approval by a moderator.
Do you already have an account? Log in and claim this comment.
Add New Comment
Trackbacks
(Trackback URL)