Seuraava suuri juttu: Arctic Monkeys

Näemmä Arctic Monkeysistä tuli se seuraava suuri juttu, josta kaikki kohisevat. Brittilehdet ovat lääpällään, kriitikot kuolaavat ja yleisö ostaa. Whatever People Say I Am, That’s What I’m Not -levy myi enemmän kuin mikään muu debyyttilevy ensimmäisellä viikolla ikinä. Oasiksen debyytti jäi kakkoseksi.

Katsos perkelettä.

Tällaisen eteen tullessa ylisanat yleensä loppuvat ja tekisi mieli toistaa kliseitä toinen toisensa perään: ”näissä on jotain uudenlaista raikkautta, jota ei ole nähty brittirockissa sitten [täytä tähän suosikkiklassikkobändisi]”, ”lupaavin uusi artisti sitten Oasiksen” tai [geneerinen Beatles-vertaus].

Parin listaykkössinkun jälkeen on soveltuvaa, että levy alkaa sanoilla ”anticipation has the habit to set you up for disappointment”. Tästä huolimatta odotukset lunastetaan. Onhan tuo nyt ihan järjettömän hyvä levy, etenkin jos haluaa kuulla, miltä kuulostaisi peribrittiläisesti äännettynä Strokes laulamassa Sweatmasterin biisejä.

Aivan kuten Strokesissa tai Hivesissäkään, eihän tässä mitään uutta ole, mutta jumalauta, nämä jätkät tekevät sen hyvin. Tämä on sitä suosittua perusalternativekitararunttausta, jossa on riittävästi vinksahduksia, ettei mene punkiksi.

Jätkät ostivat ensimmäiset soittimensa vuonna 2002 ja nyt ovat alle kaksikymppisinä tässä. Ei ole lainkaan paha suoritus pojilta. Minun ensimmäinen kitarani on vuodelta 1990 ja olen edelleen perseestä. Onnen lahjoilla on kova keskihajonta.

Jotta tuhkimotarinaan saataisiin viimeinenkin yksityiskohta kuntoon, pitää kertoa vielä siitä, kuinka ilman isoja levy-yhtiöitä pelkästään limited edition -EP:n ja netissä ilmaiseksi levinneiden demojen perusteella bändi sai valtavan suosion. Tämähän kävi juuri sillä tavalla kuin Internet-ajan tuhkimotarinoissa pitääkin käydä.

Tässä tarinassa jokainen osa loksahtaa niin hyvin paikalleen, että voisi luulla, että tämä tarina on suunniteltu jo kauan etukäteen ja käsikirjoitettu. Sex Pistolsin Johnny Rotten laukaisi viimeisellä alkuperäisen (Malcolm McLarenin tuotteistaman) Sex Pistolsin keikalla lopuksi ”Ever get the feeling you’ve been cheated?” Jos joku tämän on käsikirjoittanut, on tehnyt hemmetin hyvää työtä.

Lupaan hehkuttaa tätä bändiä samalla tavalla kuin aiemmin hehkutin Mars Voltaa, White Stripesiä, Strokesia ja Hivesiä. Voin luvata, että historia toistaa itseään – ärsyttävimmät ja snobeimmat rokkijournalistit tekevät täsmälleen saman, kuten kaikissa noissa edellisissäkin. Samaan aikaan snobit puristit toteavat, että onhan tämä nähty aikaisemminkin ja Libertines oli kova ja ihan samanlainen ja nämä vain kopsaavat sitä ja Oasis oli parempi ja se kaverin demobändi olisi varmasti yhtä kova, jos olisi vain yhtä onnekas. Jjjjjust.

Kevään Fanzinet vm.2006 riviin järjesty!

Populaarikultturin äänenkannattaja Chorus- järjestö on julistanut kisan parhaista fanzineista. Mahtavaa että nuo usein hiellä, rakkaudella ja sydänverellä tehdyt fanituotokset huomioidaan, vaikka pienelläkin kisailulla.

Huom, fanzinen tulee olla julkaistu aikaisintaan vuoden 2006 aikana, ja kilpailuaika päättyy puolestaan 20.5.2006. Eli nyt on koko kevät aikaa päästää kaikki luovuus ja fanitusvaistot valloilleen, ja eikun vanhoista Suosikki-leikevihkoista mallia katsomaan, eikös meillä kaikilla ole semmoisia… onhan?

Lisätietoa Choruksen sivuilta

Brasilialaista Rockia

Osuipa käsiini (semi)virallinen lehdistötiedote, jossa Brasilialainen Válvulas Discos pienlevy-yhtiö ilmoitti että heillä olisi paikallisten rock ja metal bändien kanssa tekemänsä ”Tribute To The 70′s” albumi ladattavissa ilmaisiksi. Oikealta nimeltään siis Achados e Perdidos – Tributo Valvulado aos anos 70.

Tässä vielä alkuperäinen tiedote:
Our independent label (Válvula Discos) released a Tribute to the 70′s with 27 bands tributing international bands like Mountain, Grand Funk, Blue Cheer, and Brazilian bands as Mutantes, Módulo 1000, Secos e Molhadas, Casa das Máquinas and others.

Everything for free (with cover art, CD label, etc). It’s a good opportunity to know the actual brazilian secene and some of our great old stuff! ;-)

www.valvuladiscos.com – Just click in the cover art (in the first page) to
enter in the hot-site.

Pelkästään yhtyeiden kuten Mountain, Grand Funk, Blue Cheer kappaleiden mukanaolo tarkoittaa että levyyn on vähintäänkin pakko tutustua.

Omalla kohdallani ongelmaksi muodostui se etteivät lafkan sivut lataudu ollenkaan, joten pistänkin tähän heti kaikille saataville tarpeelliset Coralisoidut linkit jotta noille sivuille pääse ihmettelemään.

Válvulas Discos levy-yhtiö: http://www.valvuladiscos.com.nyud.net:8090/
Achados e Perdidos levy: http://www.valvuladiscos.com.nyud.net:8090/achadoseperdidos/#

Jos jälkimmäinen linkki ei toimi, ota siitä pois tuo risuaita ja kokeile uudelleen. Voit joutua hieman kikkailemaan mutta kyllä se siitä.

Huumormussiikkii?

Yleensä kierrän kaukaa kaikki levytykset, joista ensimmäinen assosiaatio on huumorimusiikki. Tällä kertaa annoin kuitenkin savolaisille juurilleni periksi ja hankin savometalliksi tituleeratun Verjnuarmun äänitteen levylautaselleni pyörimään.

Tyylilajiltaan Verjnuarmu on, öh, perusheviä. Soitanta on raskasta – lähimmät assosiaatiot soitto-otteesta viittaavat jonkin verran Göteborgin suuntaan, sen verran raskasta on ilmaisu. Laulussa taas liikutaan ilahduttavasti reippaasti laajalla skaalalla; välillä deathmaisempaa korinaa, välillä kovaa ja melkein korkealta. Onpa taustalaulajana vieraillut jopa ’Hietalan poeka’. Kokonaisuudessaan kappaleet ovat hyvin tehtyjä ja joissakin, kuten Noetavaenossa ja Tuljmyrskyssä, on äärimmäisen tarttuva kertosäekin. Sanoitukseltaan liikutaan hevikliseisellä alueella: kappaleet käsittelevät sotimista, piruja ja perkeleitä. Muutenkin levyä voidaan pitää jonkinasteisena kunnianosoituksena kaikelle aiemmin tehdylle hevimusiikille.

Niin, se huumori. Tokihan savon murre on hauskan kuuloista, mutta muilta osin huumori ei ole aivan niin ilmeistä, sillä vaatii jonkinlaista genretuntemusta huomata, että sanoituksissa yhdistellään varsin taitavasti erilaisia hevikliseitä.

Anthrax Suomeen!

Anthrax tekee huhtikuussa Euroopan kiertueen, joka yltää Suomessa Tampereelle ja Helsinkiin. Näin yhtye lunastaa viime vuoden Ilosaaressa antaman lupauksensa: ”We’ll be back here next year”.

Tässä Suomen päivämäärät yhtyeen kotisivuilta poimittuna:

21-Apr FINLAND HELSINKI NOSTURI
22-Apr FINLAND TAMPERE PAKKAHOUSE (sic)

Äänestysten tulokset

Päivää, Roklinnun Tarmo Ropponen täällä. On aika sulkea vuosiäänestykset ja korjata sato.

Vuoden ulkomainen roklevy oli System of a Down: Mezmerize/Hypnotize 21.8% ääniosuudellaan. Vakavasti puhuen, oliko kukaan yllättynyt?

Vuoden kotimainen rokbiisi oli YUP: Tehdas 23,9% ääniosuudella. Koska YUP:lla on uskollinen kannattajakunta, voitto oli odotettavissa, mutta voiton selkeys oli hieman erikoista.

Vuoden ulkomainen rok-DVD -kategorian korjasi täpärästi nimiinsä taannoisen biisivuosiäänestyksen voittaja Queens of The Stone Age: Over the Years and Through the Woods 22 prosentin saaliilla, Rushin R30 tiukasti imussaan 20,7 %:lla.

Vuoden ulkomainen tulokas -kategoria ei saanut paljon ääniä muihin verrattuna, mutta Juliette & The Licks on koskettanut 38,8 prosentin arvoisesti Roklintu-kansaa.

Vuoden ulkomainen rokbiisi meni äänestys- ja listajyrä System of a Downin nimiin: B.Y.O.B. sai kirkkaimman kruunun 27 % ääniosuudella.

Vuoden kotimainen tulokas oli Sydän Sydän 27,5% äänisaaliilla. Olen toistaiseksi välttänyt kyseisen artistin musiikillisen annin, mutta uskon, että heidän meininkiinsä on pakko tutustua, sen verran moni on suositellut. Hieman yllättäen massasuosiotakin nauttiva Stam1na jäi kakkoseksi.

Vuoden rokmedia paperilla on Rumba, kuten aiempinakin vuosina. Kukaan ei yllättynyt.

Vuoden rokmedia netissä on Katosblog. Linkitystilastoista päätellen meillä on yhteistä lukijakuntaa, jopa enemmän kuin aikaisempien vuosien listajyrällä Rockmusica.netillä.

Kotiteollisuus kruunataan parhaan DVD:n tehneenä 27,4 prosentin mielestä. Ehkä No Sori -viihdelehti oli se ratkaiseva tekijä.

Absoluuttinen Nollapiste teki 2005 loistavan levyn Mahlanjuoksuttaja, ja yleisö oli samaa mieltä. Tarkemmin sanottuna 23,3 prosenttia yleisöstä oli sitä mieltä, että se oli paras kotimainen tänä vuonna.

Meillä oli melko hyvä rokvuosi. Palataan siihen toimituksen valintojen myötä.

Alkutalven kulttuuribakkanaalit pääkaupunkiseudulla

Kuin varkain oli tapahtumakalenteriin hiipinut muutama huomattava tärppi.

Riemufestivaali 2006 to 26. – su 29.01. Esiintymässä mm. Sweatmaster & Turun Romantiikka (27.01. Nosturi) ja Kauko Röyhkä & Radiopuhelimet (28.01. Nosturi).

Radiopuhelimien ja Nälkäteatterin rockmusiikkinäytelmä Tommi Gloriassa sunnuntaina 29.1.

Naapurivisa 2006: Nosturissa 24.2. varsin rämäkkä kokoelma yhtyeitä läheltä ja kaukaa, eli Kauko Röyhkä, Maj Karma, Kosmikud (EST) ja Metsätöll (EST). Ja seuraavana päivänä lahden eteläpuolella Tallinnan rock cafessa. Ei vielä se, että Röyhkä ja Maj Karma ovat takuuvarmoja esiintyjiä, mutta Kosmikud yllätti viime vuoden puolella puun takaa rämäkällä coverillaan Röyhkän Mainostaulujen taakse-kappaleesta ja oli muutenkin hyvä, ellei jopa parempi. Metsätöll:kin kuulosta kelpo heviltä.

Nopeasti loppuunmyyty, osa 2: The Cardigans

Kuten arvata saattoi, The Cardigansin keikka Tavastialla torstaina 16.3. myytiin loppuun parissa tunnissa. Bändille saatiin lisäkeikka 17.3. ja sen liput tulevat myyntiin huomenna tiistaina Tiketissä.

Keikkoja voi odotella hyvillä mielin, sillä bändin edellinen vierailu Tavastialla oli hienoa kuultavaa.
Lisäksi tuorein levy Super extra gravity on mainio pakkaus. Edellisestä levystä otetaan pieniä, mutta riittäviä askelia ulospäin. Ansainnee ainakin maininnan viime vuoden parhaita levyjä tarkastellessa.

70-luvun klassikkolevyt Yle Teemalla

Yle Teemalta tulee perjantai-iltaisin ohjelmasarja, jossa esitellään 70-luvun rockin klassikkoalbumeita. Sarjassa on jo esitetty The Who:n Who’s Next (1971) ja Deep Purplen Machine Head (1972). Seuraavaksi vuorossa on Lou Reedin Transformer (1972) -levyn esittely perjantaina 3.2.

Muut ajankohdat tarjoavat tällaisia albumikatselmuksia:

10.2. Pink Floyd: Dark Side of the Moon (1973)
12.5. Elton John: Goodbye Yellow Brick Road (1973)
19.5. Stevie Wonder: Songs in the Key of Life (1976)
26.5. Fleetwood Mac: Rumours (1977)

Beastie Boys tulee eri kulmasta

Beastie Boys on tyypillisesti ottanut kunnioitettavan erilaisen lähestymistavan kaikissa suhteissa. Harvemmat pistävät accapelloja faneille remiksattavaksi. Toisaalta harvemmat seniorit räpäyttävät ylipäänsä.

Konserttivideon lähestymistapa on loistava. 50 kameraa. 50 fanien pitämää kameraa. Ohjeistus: ”Start it when the Beastie Boys hit the stage and don’t stop till it’s over.”

Tämä ei ole Adam Yauchin suosikkikeikkafilmi Pink Floydin Live at Pompeii (jota Shadrachin videossa oivasti kompataan), mutta idea on upea. Olihan Nine Inch Nailsin …And All That Could Have Been myös tehty pelkästään DV-kameroilla, ja silti se on upea.

En ole varma, pidänkö lopputuloksesta, mutta pidän tekotavasta.

Hei muuten, eikös meillä ollut joku vuosiäänestys?