Emma Salokoski ensemble KOM-teatterissa
Aiemmin Emma Salokoski triona toiminut yhtye on laajentunut viisihenkiseksi. Ensemble koostuu Salokosken lisäksi Tuomo Prättälästä, Lauri Porrasta, Mikko Kososesta ja Marko Timosesta. Kokoonpanon ensimmäistä täyspitkää albumia juhlittiin 7.12. KOM-teatterissa pidetyn konsertin merkeissä. Varsinaisia lavasteita tai muuta rekvisiittaa KOM-teatterin lavalla ei ollut ja valaistuskin pysyi staattisena läpi keikan. Piano oli järkevästi asetettu koskettimisto yleisöön päin, jotta Prättälän soittoa pystyi seuraamaan.
Keikan anti oli mainio. Salokosken laulu oli pienestä flunssasta huolimatta kaunista kuultavaa. Prättälä, Porra, Kosonen ja Timonen soittivat elävästi, ujuttaen kappaleisiin sopivan pieniä soolo-osuuksia. Kappaleita kuultiin sekä EP:ltä että Kaksi mannerta -levyltä. Erityisesti on mainittava hieno versio Beckin Nobody’s fault but mine -kappaleesta, tosin suomeksi käännettynä.
Kuten tämäntyyppiseen musiikkiin sopii, keikan äänenvoimakkuus oli siedettävä ilman korvatulppiakin. Ainoastaan Pekka Strengin Puutarhassa-kappaleen aikana rummut soivat kovaa ja hukuttivat osittain muun bändin alleen.