CMX: Pedot
Dinosauruksen jälkeiset CMX-levyt ovat noudatelleet samaa reseptiä: sopivassa skaalassa tummaa äkäistä runttausta, sitä perus-CMX-hidasta biisiä, kummia efektejä, pari iskelmäkertosäettä liikaa, hieman uutta ja riittävästi vanhaa.
Tämä kaava on onnistunut (vaikka ne iskelmäkertosäkeet voisi jättää väliin) ja tuottanut kolme neljän tähden levyä peräkkäin. Isohaara, Aion ja Pedot voisivat olla triplalevy, vaikka tekijät luultavasti ovat täysin eri mieltä.
Avaussinkku Uusi ihmiskunta on vilkaisu siihen, mikä myöhempien aikojen CMX:ssä on hyvää – kuinka olla radioystävällinen, mutta silti riittävästi valtavirrasta luoteeseen. Tällä kertaa sinkkujen B-puolilla tyypillisesti ollut mättö on siirtynyt levyn puolelle: nimikappaleella on vahvat sukulaisuussuhteet Väkivallan moottoreihin.
Silti – miksi tämä levy piti aloittaa platan väsähtäneimmällä kappaleella?