Ei nolota, mutta kuitenkin
En oikein tiedä miten tämän pistäisi sanoiksi, mutta olin viikolla katsomassa Tavastialla, tuota, esiintyvää artistia nimeltään Hanna Pakarinen. Suurin osa kaveripiiristäni on jonkin sortin pitkätukkia, siis musiikkimaultaan, mutta sinne mahtuu muutama kaveri joista ei aina tiedä missä ne menee. Tällä kertaan yksi näistä iski varpajaisten päätteeksi kouraan lipun Pakarahannan keikalle ja ilmoitti että minun on sinne myös lähdettävä.
Kokemus oli oikeastaan ihan ok, vaikka en saanut keikasta juuri mitään irti. Hajutonta ja mautonta pop-rockia ihan tunteella, mutta ne biisit on kyllä ihan veden makuisia ja hajuisia. Suurin osa keikasta menikin, yllättäen, tuttujen kanssa jutusteluun, joita keikalla oli ihmeellisen paljon. Yleisö näytti nauttivan ja seassa oli muutamia yksilöitä joilla ei luultavasti kovin moni muu levy stereoissa pyörähdä, Hannan plattojen lisäksi siis.
Hanna näytti siltä että hän nauttii esiintymisestä ja siitä syystä mimmiä oli myös ilo katsoa, mutta vain muutama minuutti kerrallaan. Hyvä Hanna, tiputa se Idols/Popstara viitta niskasta ja rupea sitten tekemään sellaista musiikkia mistä itse oikeasti pidät. Kuulin meinaan luotettavalta taholta että neiti viihtyy hyvinkin eksklusiivisten artistien musiikin parissa. Ja kuulemma Agnostic Frontin paidat on kova sana.
Eihän tämä mikään keikka-arvio ole, koska en saanut koko keikasta mitään irti ja jätin sen sitten suosiolla katsomatta, jonka jälkeen siis keskityin musajuoruihin, känniin ja muuhun sen sellaiseen. Sivukorvalla musaa kuunnelleena ei viitsi sen kummepia sanoa.