Sigur Rós nopeasti loppuunmyyty

Tänään myyntiin tulleet Sigur Rós -keikan liput loppuivat noin vartissa. Toivon hartaasti, että keikkapaikka vaihtuu isompaan tai myyntiin tulee lisäkeikka.

Kulttuuritalo on hieman ihmeellinen paikka tällaisille keikoille. Salin akustiikka ei ole mielestäni kovinkaan hyvä ja lisäksi sali on muodoltaan huono. Helsingissä ei vain taida olla kovin paljon vaihtoehtoja tilaisuuksiin, joita ei haluta järjestää jäähalleissa tai klubeilla. Itselleni nuokin olisivat kelvanneet.

  • mä vaan
    juur kerkisin saamaan lipun rosin lauantain keikalle. myytiin pirun nopeesti loppuun
  • spaatti
    Harmillista lipuitta jääneille, mutta en silti soisi keikkaa siirrettävän isompiin tiloihin. Kultsa ei ole mikään kummoinen keikkapaikka, mutta isommat (Kaapeli, jäähallit) ovat vielä huomattavasti surkeampia.
  • Annu
    Joka kerran kun olen ollut menossa Kultsalle katsomaan jotain ulkomaista esiintyjää, on keikka myyty loppuun nanosekunnissa ja lisää lippuja ei ole tullut tai sitten (aika usein) keikka on siirretty esim. jäähalliin. Tästä johtuen en ole vielä ikinä muutaman vuoden helsinkiläisyyteni aikana "päässyt" tutustumaan tähän paikkaan. Monille artisteille joita Suomeen raahautuu on Tava tosiaan liian pieni ja vanha jäähalli liian iso (+ huono akustiikaltaan)




    Ehkä täällä ei vaan riitä tarpeeksi yleisöä sellaisen hieman isommaan areenan vetämiseen, isompia keikkoja on kuitenkin sen verran harvoin?
  • Helsinki tarvitsisi kipeästi Tavastiaa isomman klubin, joka vetäisi yli 1000 ihmistä. Kulttuuritalo on kyllä outo paikka rockmusiikille. Nick Caven keikka oli osoitus tästä: eturivin toisessa laidassa kuului pelkästään laulu ja rummut. Oliko niin, että Sigur Rósiin myytiin myös seisomapaikkoja? Lippupalvelun nettisivut myös sellaisia tarjosi.
  • En ollut, kiitos vinkistä.
  • Kai olet huomannut, että Takk-levyä voi kuunnella Scenestars.netissä?
blog comments powered by Disqus