Fantomas Tavastialla
Kun Mike Patton tulee Suomeen, on mentävä katsomaan. Muutkin ajattelivat samoin. Vaikka Fantomas ei kovin paljon levyjä myy, silti Tavastia oli jo kauan etukäteen loppuunmyyty.
Yleisö sai, mitä odotti. Keikka oli yhtä ilotulitusta alusta loppuun. Patton hääri kapellimestarina ja kolme metronomintarkkaa muusikkoa seurasi. Eritoten Fantomasin yhteydessä Patton pääsee akrobaattimaisesti esittelemään äänenkäyttöään. Sekunnissa vaihtuu falsetti deathmetalliksi, siitä heti kirkumiseksi, sitten ääniefektien tuottamiseen suulla. Tuo on uskomatonta katseltavaa.
En paljon Fantomasin levyjä jaksakaan kuunnella, koska ne eivät ole käyttömusiikkia, vaan pikemminkin täydellistä keskittymistä kaipaavaa. Koska keikalla on täydellinen keskittyminen, Fantomas iskee.
Välispiikkejä ei paljon kuultu, mutta encoressa otettiin kantaa Iron Maideniin, jonka keikkaa olivat bändin herrat olleet katsomassa edellisiltana. Aiemmin keikalla oli kuultu jo irvaileva pätkä Run to The Hillsiä ja nyt palattiin aiheeseen – Patton totesi, että bändi oli hyvin häiriintynyt siitä, että Bruce Dickinson oli yrittänyt ottaa poskeen Pattonilta. Miken kipeä huumorintaju on näemmä tallella – ja ei ole hankala spekuloida, minkä takia Anthony Kiedisillä ja Pattonilla on ollut skismaa 90-luvulla.
Ja hei, sinä nojailija takanani. Vaikka olisi ihan fiiliksissä erinomaisesta keikasta, ei tarvitse hakata tahtia minuun, vaikka ottaisi tukea. Ei se tuenkaan ottaminen välttämätöntä ole, vaikka ahdasta onkin. Vihainen katse tarkoittaa, että älä nojaile ja rummuta.