Kiss – Maskin takaa

Maskin takaa on kolmeen osaan jaettu 500-sivuinen tiiliskivi, johon mahtuu jos jonkinlaista tarinaa. Ensimmäinen osa on David Leafin vuonna 1979 kirjoittama teksti, jota ei aikanaan julkaistu. Leaf seurasi ja haastatteli bändiä kiertueella muutaman päivän ajan. Osuus on hyvin kirjoitettu ja se tarjoaa mukavaa, tunnelmallista kertomusta bändin historiasta ja haastattelun aikaisesta tilasta.

Kirjan toisen osan on kirjoittanut Ken Sharp. Se sisältää lyhyehkön Kiss-historiikin vuosilta 1979-1996 sekä bändin kommentointia vuosien 1996-2000 tapahtumista. Tekstiä vaivaa hieman sekavuus. Asiaa on niin paljon, että lukijaa juoksutetaan aiheesta toiseen. Lisäksi tekstin joukkoon on ympätty lyhyitä kommentteja Kissistä muilta artisteilta, kuten Alice Cooper, Lenny Kravitz, Aerosmith ja The Ramones. Viimeksimainitut kertovat omia muistojaan Kissin keikoilta. Joidenkin artistien kommentit jäävät irrallisiksi lauseiksi tarjoamatta mitään ylimääräistä kirjan sisältöön. Kiinnostavana yksityiskohtana kirjan suomalaiseen painokseen on saatu kommentteja myös kotimaisilta muusikoilta.

Kirjan kolmannessa osassa käydään läpi koko Kissin tuotanto levy levyltä ja kappale kappaleelta. Siinä onkin urakkaa, sillä bändi on urallaan julkaissut noin 40 levyä. Vuonna 1974 alkaneen levytysuran alussa tahti oli hurja, bändi julkaisi vuosina 1974-1979 vähintään kaksi levyä vuodessa ja 1980-1985 vielä levyn per vuosi, mukana toki kokoelmia. Ääneen pääsevät Kiss-nelikon Stanley/Simmons/Criss/Frehley lisäksi myös bändin myöhemmät jäsenet, muut levyillä soittaneet muusikot sekä tuottajat, mm. Bob Ezrin ja Eddie Kramer.

Tuotannon tarkka läpikäyminen ei täysin toimi käytännössä. Jokaisen levyn läpikäynti on kiinnostavaa, mutta bändillä ja muilla asianosaisilla ei yksinkertaisesti ole kaikista kappaleista kiinnostavaa sanottavaa. Siinä missä David Leaf kirjoittaa omin sanoin, Sharp tyytyy kokoamaan muitten kommentit yhteen nippuun. Kyseinen tyyli voisi tietysti toimiakin, mutta nyt sekaan kaipaisi lisätietoja. Kertomukset ja kommentit ovat välillä vain sieltä täältä napattuja irrallisia lauseita. Hieman kummastuttaa myös se miksei levyjen kansikuvia ole liitetty mukaan. Kun kerran jokainen levy arvioidaan ja useasti myös kansitaiteesta vastannut henkilö saa puheenvuoron, olisi mukava muistuttaa, minkälaisesta kansikuvasta kullakin kerralla on kyse.

Osuudessa on toki valtavasti mielenkiintoista asiaa. Faneille ei liene uusi tieto, että Destroyer oli vähintään yhtä paljon tuottaja Bob Ezrinin levy kuin bändin. Alkuvuosina Kiss teki biisejä välillä väkisin kun Casablanca records halusi bändiltä uuden levyn ulos parhaimmillaan kaksi kertaa vuodessa. Paul Stanley piti käytännössä bändiä yksin pystyssä osan 1980-lukua kun Gene Simmons keskittyä näyttelijänuransa kehittämiseen ja muut alkuperäisjäsenet olivat lähteneet bändistä.

Kiss – maskin takaa on kattava historiikki bändin faneille. Kirja kaipaisi paikoin tiivistämistä ja parempaa toimittamista, mutta on tällaisenaankin oivallinen lukukokemus.