Kuolleet Intiaanit: Puuluuranko
Kuolleet Intiaanit lähettivät Puuluuranko-levynsä ruodittavaksi. 23.3. julkaistava Puuluuranko on ahkerasti keikkatyötä tehneen bändin ensimmäinen täyspitkä.
Kuten useimmat omaleimaista musiikkia tekevät bändit, uskon, että myös Kuolleet Intiaanit eivät halua tulla verratuksi kehenkään, mutta roktoimittajat pirullisesti juuri sitä tekevät kuvaillakseen heitä. Niin tapahtuu tässäkin artikkelissa.
Kuolleet Intiaanit eivät voi välttää vertailuja Sielun Veljiin, Maj Karmaan ja kaikkien eksentrikkojen suosikkiin Mr. Bungleen. Eivät lainkaan huonoja vaikutteita, jos minulta kysytään.
Omaleimaisuutta bändiltä löytyy kuitenkin siinä määrin, että Kuolleilla Intiaaneilla on potentiaalia kulttisuosioon. Mutkia ei tällä levyllä ole vedetty suoriksi, vaan pikemminkin kahta pahempaan solmuun. Temppuilu kuitenkin paikoin kostautuu, paketti ei yksinkertaisesti pysy kuuntelijan korvissa kasassa. Levyllä on paljon hienoja hetkiä ja vielä enemmän potentiaalia. Odotan seuraavaa levyä innolla.
Levyjulkaisun myötä heidän saitillaan kerrotaan nähtävän web-TV:ssä kaikista biiseistä musiikkivideot. Jännä nähdä, mitä on nähtävissä.