The Donnas Provinssirockiin

Provinssirockin tähänastinen esiintyjälista on vaikuttanut omaan makuuni melko vaisulta, mutta nyt tuli varmistus siihen, että meikäläinen lähtee Seinäjoelle tänä vuonna. Esiintyjäksi on kiinnitetty amerikkalainen The Donnas! Vaikka bändin uusin levy ei ollutkaan tasoltaan edeltäjänsä veroinen, uskon että bändin erittäin tiukka keikkakunto ei ole kadonnut mihinkään. The Donnas on parhaillaan kiertueella Euroopassa ja heitti eilen keikan Tukholmassa.

Festivaalin muu ohjelmisto sisältää muutamia mielenkiintoisia nimiä, kuten Mew ja Moneybrother. Toivoa kuitekin sopii, että myös tanssi- ja konemusiikin saralta tulee kiinnityksiä, olivathan mm. Scissor Sisters, Air sekä Groove Armada viime vuoden kohokohtia.

  • Huhuja liikkuu eraasta bandista, jonka nimessa on kolme kirjainta, ja 2 niista on N ja I..
  • Juho
    The Donnasien keikkapäiväksi Provinssissa on varmistumassa lauantai 18.6. Rok!
blog comments powered by Disqus