The Work of Director Michel Gondry -dvd
Mitä tulee musiikkivideoiden ohjaamiseen, ranskalainen Michel Gondry on nero. Sen todistaa viimeistään The Work of Director -sarjan dvd, joka sisältää musiikkivideoiden lisäksi dokumentin sekä lyhytfilmejä.
DVD on julkaistu vuonna 2003, joten aivan uudesta tuotteesta ei ole kyse. Tämän jälkeen Gondry on käsittääkseni keskittynyt elokuvien ohjaamiseen, joten dvd:llä on mukana herran uusimmat musiikkivideot. Levyltä on kuitenkin syystä tai toisesta jätetty pois useita mielekiintoisia videoita, mm. Knives Out (Radiohead), Music Sounds Better With You (Stardust) ja Little Star (Stina Nordenstam).
Puutteista huolimatta kaksipuolisella levyllä on paljon katseltavaa. Gondry on mm. tehnyt The White Stripesille kolme videota, The Chemical Brothersille kaksi ja Björkille peräti kuusi. Lisäksi mukana on mm. Beckin, Lucasin sekä Cibo Matton videot, yhteensä 27 kappaletta.
Sanomattakin on selvää, että dvd:llä kuultava musiikki on hyvää. Lisäksi se on tyyliltään vaihtelevaa. Tiukasta rokista (The White Stripes ja Foo Fighters) siirrytään popin (Kylie Minogue) kautta ranskalaiseen rappiin (IAM) ja elektroniseen musiikkiin (Daft Punk, Massive Attack, The Chemical Brothers, Björk).
Lähes jokainen video on huimaavan kekseliäs, niin tekijän kuin artistin näköinen. Suosikkeja on erittäin vaikea valita, ellei sitten päädy luettelemaan koko dvd:n sisältöä. Michel Gondryn mielikuvituksen rikkaudesta kertoo myös I’ve been 12 forever -niminen filmi. Vaikkei kyseessä olekaan aivan täysverinen dokumentti, se kertoo kuitenkin oleellisen Gondrysta ja hänen työtavoistaan. Ääneen pääsevät niin maestro itse kuin artistitkin. Dave Grohl mm. kehuu Gondryn kanssa tehtyä Everlongia bändin parhaaksi videoksi.
Jos MTV (tai suomalainen The Voice) näyttäisi tällaisia musiikkivideota, meikäläinen istuisi ruudun ääressä päivät pitkät.
The Work of Director -sarjaan kuuluu kolme osaa: Spike Jonze, Chris Cunningham sekä Michel Gondry. Erikseen julkaistut osat on nyt julkaistu dvd-boksina, jossa on alkuperäisten dvd:itten lisäksi yksi bonuslevy.