Kivikauden Kuningattaret Vuotaa
Ainakin jos huhuihin on uskominen, nimittäin Queens Of The Stone Age yhtyeen uuden julkaisemattoman albumin, nimeltään Lullabies To Paralyze, on huhuttu vuotaneen verkkoon jossa se leviää kulovalkean tavoin. Olkoonkin että pienellä etsinnällä ei allekirjoittanut nähnyt siitä vilaustakaan.
Muistelen että yhtyeen edellisen albumin kanssa kävi hieman samalla tavalla, joskin silloin materiaali oli nimetty virallisesta julkaisusta poikkeavasti eikä äänenlaatukaan käsittääkseni ollut kummoinen. Mielenkiintoista tämä silti on…