A-yo, alluusiotaidetta porukalle koko rahalla. Beastie Boys pisti ulos levyn, joka oli mitä luultavimmin sitä, mitä fanit halusivat. Perinteistä räpäytystä 2000-lukulaisilla soundeilla tuli levyllinen.

Minä antaisin neljä tähteä silti vain. (Sokraattinen dialogi käyntiin.)

Sok: No miksi?

Pl: No siksi kun olisin halunnut uuden version joko Paul's Boutiquesta tai Ill Communicationista - tai niiden risteytyksen, en oldskoolimpaa Hello Nastya.

Sok: Eikö ole hyvä, että bändi tekee uutta, eikä lähde tekemään replikoita menneisyyden mestariteoksista?

Pl: Et tainnut kuunnella. Sanoin, että tämä on oldskoolimpi Hello Nasty, tämäkään ei ole siis uusi.

Sok: No, lukemattomia levyjä kritisoineena varmaankin osaat suhtautua ammattimaisen neutraalisti siihen, että Open Letter to NYC:ssä sämplätään Dead Boysin Sonic Reducerin riffiä.

Pl: Nyt kun asian otit esille, niin en missään tapauksessa. Open Letter to NYC on aivan luksusmateriaalia juuri tuon sämpläyksen takia. Sonic Reducer pieksee.

Sok: Kun uutta Paul's Boutiqueta kaipasit, luonnollisesti sitten tuon Sonic Reducerin lisäksi joku kierrätetty juttu on sinun mielestäsi levyn paras veto, eikö?

Pl: Nyt alat poiketa sokraattisen dialogin formaatista, mutta kyllä, itse asiassa näin on. All Lifestylesin kohdassa 2:15 lähtee putoamaan joku selkeästi 70-lukulainen uuteen käyttöön otettu sämple.

Sok: Olet kyllä vähän liian ankara tuossa 2000-luvun kritiikissäsi, kyllähän 808 tällä levylläkin tikittää ja teknareilla pyöritetään.

Pl: No joo, onhan siellä sitä perinteistäkin, mutta kyllä tämä vähän liian 2000-elektro on minun makuuni. Eikä tällä levyllä yhtään 3 MC's & One DJ:tä ole, vaikka Mixmaster Mike on edelleen remmissä.

Sok: Kertojan ääni alussa puhui alluusioista, voisitko vetää tähän yhden.

Pl: Selvä. I'm gonna pass the mic, mixmaster DJ Laatu, Juho, whatcha got ta say upon tha record?